Dannystä uusi kesäteatterinäytelmä Somerolla – toista pääosaa esittää Dannyn pitkäaikainen taustalaulaja

Dannyn roolin esittää Mikko Mäkeläinen.

| Päivitetty

Someron Esakalliolla esitetään tänä kesänä laulunäytelmä, joka kertoo Dannyn tarinan pienestä pojasta maankuuluksi tähdeksi. 

Dannyn roolissa nähdään jo yli 20 vuotta menestyksekkäästi ympäri Suomea Myrskylyhty-yhtyeensä kanssa kiertänyt Mikko Mäkeläinen. Mäkeläinen on voittanut uransa aikana Ponnahdus pinnalle – ja Suomen Tähti -kilpailut.

– Tuntui erittäin mahtavalta, kun minua pyydettiin tällaiseen rooliin. Odotan innolla kaikkea uutta, mitä rooli tuo tullessaan. Tämä on ensimmäinen iso pääroolini. Näytelmä vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta, ja meillä on huippuhyvä ryhmä alansa ammattilaisia tekemässä tätä esityksiä, kertoo Mikko Mäkeläinen.

Juhannuksen jälkeen kesäkuun 25. päivänä ensi-iltansa saavassa näytelmässä isossa roolissa on myös Katja Lukin. Hän on puolestaan tullut tunnetuksi Dannyn monivuotisena taustalaulajana D’Voices -yhtyeessä. Lukin on myös saanut Vuoden Tanssihitti -palkinnon 2012 kappaleestaan Kaipaan Yyteriin.

– Olen tuntenut Dannyn jo neljännesvuosisadan ajan. Tunnen hänen historiansa ja myös suurimman osan niistä ihmisistä, jotka hänen elämäänsä ovat vaikuttaneet. On suuri kunnia saada olla mukana tekemässä kesämusikaalia ystävästäni, jota suuresti kunnioitan ja arvostan, toteaa Katja Lukin.

Danny 7 x 7 -laulunäytelmän on käsikirjoittanut Juse Venäläisen, ja sen ohjaa Jussi Myllymäki. Mäkeläisen ja Lukinin lisäksi mukana ovat Dimitri Keiski, Diana Anttila, Jennika Vikman, Luumu Kaikkonen, Petri Kokko, Tapani Laastola, Jani Jalkanen, Eikka Eronen, Konsta Jokinen ja poikien tanssiryhmä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut