Edith Södergranin runot antoivat lohdutusta ja saivat luomaan musiikkia

Multi-instrumentalisti Anni Elif Egecioglu esiintyy kvartettinsa kanssa Festivon avajaispäivänä.

– Useita vuosia sitten elämässäni oli hetki, jolloin tapahtui ikäviä asioita. Lohdutuksekseni luin paljon runoja ja muuta kirjallisuutta. Olin jo aiemmin saanut isältäni lahjaksi runokirjan, jossa oli Edith Södergranin runoja. Hänen tekstinsä iskivät minuun vahvasti. Ne resonoivat suoraan henkilökohtaisella tavalla ja saivat minut luomaan musiikkia. Biisejä vain syntyi, Anni Elif Egecigolu kertoo ensimmäisen sooloalbuminsa Anni Elif – Edith laulujen syntyvaiheista.

Suomessa jo yli kymmenen vuotta asunut ruotsalais-turkkilainen multi-instrumentalisti, laulaja ja säveltäjä Anni Elif on nykyään myös Suomen kansalainen.

– Södergranin runot avautuivat minulle kunnolla oikeastaan vasta silloin, kun muutin Suomeen.

Suomen kansainvälisesti tunnetuimman ja suomenruotsalaisen modernismin tärkeimmän edustajan Edith Södergranin runoihin pohjautuva Anni Elifin sooloalbumi oli ehdolla Vuoden Jazz Emma -palkinnon saajaksi vuonna 2018.

Rauma Festivon avajaispäivänä ensi keskiviikkona kulttuuritalo Posellissa kuullaan kaksi konserttia, joista jälkimmäisessä esiintyy Anni Elif Quartet.

Kokoonpanossa soittavat Anni Elifin (laulu, syntetisaattori, sävellys) lisäksi Sigurdur Rögnvaldsson (fender bass), Pauli Lyytinen (saksofoni, EWI, effektit, rumpukone) ja Tuomas A. Turunen (piano, syntetisaattori).

Kvartetti koossa pitkästä aikaa

– Siitä on tosi pitkä aika, kun olemme viimeksi soittaneet kvartettina. Tuomaskin asuu osaksi Ranskassa, eikä hän päässyt koko kevään aikana tänne. Festivo-konsertti on ensimmäinen yhteinen konserttimme korona-ajan jälkeen, Anni Elif iloitsee.

Kevään karanteenit ja sulut olivat taiteilijalle shokki, mutta hiljaiselo ja eristäytyminen antoivat hänelle myös aikaa pohtia asioita ja liikkua luonnossa.

– Ammennan inspiraatiota elämästä ja ihmisten käyttäytymisestä toisiaan kohtaan. Minulla on hyvin eksistentiaalinen tapa kanavoida asioita musiikkiini.

Laulu merkitsee hyvin paljon

Anni Elif on ehtinyt muusikon uransa aikana olla mukana monissa suomalaisissa ja kansainvälisissä klassisen, jazzin ja pop-musiikin rajapinnalla liikkuvissa kokoonpanoissa. Hän on julkaissut myös useita levyjä eri yhtyeiden kanssa.

Musiikki ja erityisesti klassinen musiikki astui Anni Elifin elämään jo hyvin nuorena.

– Minä ja muut sisarukseni soitimme pianoa ja äiti ja isä olivat ahkeria klassisen musiikin kuluttajia. Olin noin kahdeksan vuotias, kun kuulin ensimmäisen kerran Elgarin sellokonserton. Se oli elämys, mikä johti siihen, että menin Göteborgin yliopistoon opiskelemaan klassista selloa. Se oli upeaa aikaa, joka on antanut minulle ehkä eniten eväitä nykyiseen musiikin tekemiseeni.

Anni Elif kertoo kuunnelleensa aina paljon myös jazzia, sekä 1980-luvulla syntyneenä, tietenkin poppia.

– Laulu merkitsee minulle hyvin paljon. Pyrin lukion jälkeen myös jazzlaululinjalle, jonne olisinkin päässyt, mutta valitsin kuitenkin sellon. Jazzissa minua kiehtoo improvisoinnin vapaus.

Myös Festivon Edith-konsertissa Anni Elif Quartet aikoo improvisoida.

– Mutta ehdottomasti lyriikka edellä! Anni Elif lupaa.

Anni Elif Quartet: Edith, Kulttuuritalo Posellissa keskiviikkona 5.8. klo 21. Kaikki festivaalin konsertit striimataan Rauma Festivon YouTube-kanavalle. Konserttilähetyksiä pääsee seuramaan maksutta, ja festivaalia voi tukea ostamalla striimin kannatuslippuja. Konserttiliput myydään etukäteen Rauma Festivon nettisivuilla. Ei ovimyyntiä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut