Ei itseopiskelua, vaan itseohjautuvuuteen kasvattamista - Flipped learning vaatii opettajalta paljon työtä

Ninni Sosala (vas.), keskustelee opettaja Marika Toivolan kanssa murtoluk ulaskuista. Toivolan oikealla puolella Helmi Jäschke ja Jasmila Klemm uppoutuvat omiin tehtäviinsä. Kuva: Vesa-Ville Väänänen

Rauman normaalikoulun opettaja Marika Toivola käänsi opettamisensa päälaelleen vuonna 2012 ollessaan lukio-opettajana. Hän alkoi käyttää matematiikan tunneilla niin sanottua flipped learning -menetelmää.

– Murretaan perinteisen oppimisen myytti, jonka mukaan oppimista on se, että opettaja kertoo kaikille kaikki asiat yhteisesti, Toivola tiivistää ajatuksen.

Sen sijaan oppilaat opiskelevat omalla tasollaan ja opettaja auttaa oppilasta tulemaan itsensä opettajaksi.

Toivola opettaa matematiikkaa yläkoululaisille. Hänen mukaansa perinteinen opetus ei toimi varsinkaan matematiikassa, jossa oppilaskohtaiset erot ovat suuria.

– Osa on alakoululaisen tasolla, ja osa tekee jo lukion tehtäviä, hän kertoo.

Marika Toivolan tapoihin kuuluu kierrellä luokassa ja sen ulkopuolella. Häntä saa kysyä apuun, jos tarvetta on.

Osa oppilaista laskee rauhassa omissa oloissaan, osa kavereiden tukemana ryhmissä. Opettajan on helppo huomata, jos jossain pöydässä ei keskitytä olennaiseen.

– Kukaan ei ole toistensa oppimisen tiellä. Jokainen saa opiskella tasolla, jolla kokee onnistumisen elämyksiä ja saa sopivasti haastetta. Häiriköinnillä ei ole sijaa tässä mallissa, koska estradia sille ei ole, Toivola sanoo.

Toivolan tunnilla on tällä kertaa mukana myös kuutosluokkalainen Aleksandra Räsänen, joka on juuri tarkistamassa tekemäänsä koetta. Opettaja on merkinnyt koepaperiin väärin menneet tehtävät. Räsäsen tehtävä on nyt miettiä, mikä meni pieleen.

– Desimaalien pyöristys on mennyt väärin, Räsänen arvioi.

Tuokion kuluttua Marika Toivola liittyy oppilaan seuraan, ja he pohtivat vielä yhdessä virheen syytä. Räsänen on Toivolan mukaan esimerkki siitä, että luokkarajojenkaan ei tarvitse olla esteenä oppimiselle.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.