Ely: JVP-Euralle lisämääräyksiä ympäristön havainnoinnista – tiistaisen vuodon havaitsi ensin sivullinen henkilö

Puhdistamolta pääsi ympäristöön arviolta 100 000 litraa prosessivettä. Vuoto johtui painuneista perustuksista.

| Päivitetty

Rejektivettä pääsi salaojien kautta ojaan ja edelleen Eurajokeen. Päästön määräksi puhdistamoyhtiö arvioi 100 000 litraa.

Euran jätevedenpuhdistamon tiistaina havaittu vuotopaikka on käytännössä laitosalueella. Siitä huolimatta päästöön ymmärrettiin puuttua vasta, kun ulkopuolinen henkilö havaitsi sen.

JVP-Eura saakin tapauksen vuoksi uusia, toimintatapoihinsa liittyviä viranomaisvaatimuksia.

– Laitoksen omaan ympäristön havainnointiin tämä tuo kyllä tarkennuksia, vahvistaa puhdistamon ympäristöluvan vastuuvalvoja, ylitarkastaja Timo Stranius Varsinais-Suomen ely-keskuksesta.

Toimiin ryhdyttiin heti

Puhdistamo sai tiistaina yleisöilmoituksen Harjavallantien varren ojassa havaitusta poikkeuksellisesta vedestä.

Tapauksen tultua ilmi oja padottiin ja vuotavaa prosessivettä ryhdyttiin pumppaamaan takaisin laitokselle. Lisäksi ojan syvimmistä kohdista pumpattiin vettä imuautoon.

– Vuotovesi on ollut rejektivesipumppaamon vettä, kertoo JVP-Euran toimitusjohtaja Jarkko Leminen.

Vuodon syy selvisi keskiviikkoiltana. Lemisen mukaan vuoto johtui ilmastusrakennuksen auenneesta viemäriliitoksesta, josta prosessivesi kulkeutui rakennuksen alle ja salaojaan. Liitoksen aukeaminen taas johtui rakennuksen perustusten painumisesta.

– Painumista ei oltu huomioitu rakennuksen viemäröinneissä, vaikka rakennus on uudehko eli valmistunut vuonna 2013.

Salaojista prosessivesi oli jatkamut matkaansa ojaan ja edelleen Eurajokeen.

JVP: Ei vakava häiriö

Leminen arvioi ympäristöviranomaisille heti tiistaina jättämässään häiriöilmoituksessa, että kyseessä ei ollut vakava häiriötilanne. Sellaisesta olisi kyse, jos puhdistamon luparaja voisi ylittyä tai ympäristölle aiheutuisi välitön ja ilmeinen pilaantumisen vaara.

– Vuoto ei haissut ja virtaus näytti pienehköltä, Leminen perusteli lehdistötiedotteessa.

Päästön tarkkaa kestoaikaa tai syytä ei tiedetä. Lemisen mukaan arvio on, että vuoto olisi kestänyt muutamia päiviä.

Ympäristöön päässeen prosessiveden määräksi hän arvioi noin sata kuutiometriä eli 100 000 litraa.

Analyysit kesken

Vesi virtasi ojia pitkin lähes 900 metriä ennen kuin saavutti Eurajoen. Lemisen mukaan ojien runsas kasvillisuus pidätti kiintoainesta, mikä saattoi vähentää kuormitusta jokeen.

Ely pitää sen sijaan päästön ympäristönsuojelullisen merkityksen arviointia ennenaikaisena.

Päästön kestoaikaa ei varmasti tiedetä. Myöskään itse päästöstä, ojista ja Eurajoesta otettujen näytteiden kaikki tulokset eivät ole valmistuneet.

– Päästön merkitystä on vielä vaikea arvioida, koska tarkempaa tietoa määrästä ja analyysituloksista ei vielä ole, Stranius sanoo.

JVP-Euran toimitusjohtaja Jarkko Leminen katsoo, että edellinen varsinainen poikkeuspäästö sattui puhdistamolla keväällä 2018. Arkistokuva. KUVA: arkisto/Juha Sinisalo

Hälytyksiä ei tullut

Mutta miten on mahdollista, että päästön havaitsi ensin sivullinen?

– Vuotoa ei tunnistettu prosessin ohjausjärjestelmän avulla, koska pääprosessilaitteet toimivat normaalisti. Esimerkiksi mitään hälytyksiä tai muuta poikkeavaa prosessissa ei tunnistettu, Leminen kertoo.

Hänen mukaansa silmämääräistä havainnointia tehdään laitosalueella päivittäin.

– Siitä huolimatta tämä on jäänyt havaitsematta.

Jälkipyykki jatkuu

Straniuksen mukaan tapaus tuo siis kuitenkin uusia määräyksiä siihen, miten laitosaluetta tulee tarkkailla.

– Valvontaviranomainen edellyttää myös selvitystä siitä miten tämän kaltainen vahinko on otettu huomioon ja onko vastaavia riskejä olemassa, ylitarkastaja sanoo.

JVP-Euran on lisäksi toimitettava laskelma, jossa arvioidaan päästön merkitystä.

Edellinen vuonna 2018

Puhdistamo on toiminut jo pitkään hyvin. Jos laitteistojen huoltoon liittyviä, raportoituja tilanteita ei lasketa, niin poikkeuspäästöt ovat loistaneet poissaolollaan – takavuosien kroonisista "poikkeuksista" puhumattakaan.

Lemisen mukaan edellisestä poikkeuspäästöstä on aikaa jo vuosia.

– Ajattelen, että edellinen häiriöpäästö oli vuoden 2018 keväällä, jolloin tapahtui edellinen ympäristöluvanluvan ylitys yksittäisissä kuormituksissa.

Muokattu 24.8. klo 18:12: Lisätty tuoreet tiedot vuodon syystä. Lisäksi muokattu takavuosien päästöjä koskevan kappaleen sanamuotoa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut