Ensihoitajia veitsellä uhannut raumalaismies tuomittiin vankeuteen

Mies syyllistyi myös Rauman Kalliokadun Salen ryöstöön maaliskuussa. Miehen äiti sai puolestaan sakkorangaistuksen rahanpesusta.

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut raumalaismiehen kahden vuoden ja kahden kuukauden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä sekä törkeästä ryöstöstä. Rangaistuksesta vähennetään reilut kaksi kuukautta, jonka mies on ollut jo vangittuna. Tuomittu määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna.

Raumalaismies oli yrittänyt tehdä ruumiillista väkivaltaa kahdelle ambulanssin ensihoitajalle, ottamalla ambulanssissa esille taittoveitsen. Mies oli yrittänyt lyödä ja huitoa veitsellä ensihoitajia useita kertoja.

Ensihoitajat olivat joutuneet pakenemaan ambulanssista. Mies oli uhannut myös sanallisesti tappaa kummankin.

Lopulta mies oli itse kaatunut maahan ajaessaan ensihoitajia takaa. Ensihoitajat eivät saaneet tilanteessa fyysisiä vammoja.

Kaupan kassasta reilut 2 500 euroa

Oikeus käsitteli samalla kerralla myös samaisen mieshenkilön maaliskuun alussa tekemää törkeää ryöstöä. Hän oli tuolloin väkivallalla uhkaamalla ryöstänyt Osuuskauppa Keulan Kalliokadun Salen kassasta 2 590 euroa.

Mies oli mennyt kauppaa sisälle vähän ennen sulkemisaikaa mukanaan reilun 10 sentin pituinen veitsi. Hän oli odottanut, että kauppa tyhjenee asiakkaista, jonka jälkeen hän oli uhannut veitsellä kaupan kassalla ollutta henkilökuntaa.

Henkilökunta oli aluksi kieltäytynyt luovuttamasta rahoja, jonka jälkeen mies oli alkanut huutaa ja lyödä veitsellä kassakonetta.

Ryöstön jälkeen mies oli ottanut yhteyttä äitiinsä ja kertonut ryöstäneensä kaupan. Äiti ja äidin avomies olivat auttaneet miestä muun muassa vaatteiden vaihtamisessa. Sen lisäksi he ottivat vastaan mieheltä 690 euroa ryöstössä saatuja rahoja.

Pariskunta oli käyttänyt rahoja myöhemmin omiin tarkoituksiinsa muun muassa elintarvikkeisiin ja alkoholiin. Käräjäoikeus tuomitsi molemmat rahanpesusta 40 päiväsakkoon, josta vapauden menetysajan vähennyksen jälkeen jäi maksettavaksi 31 päiväsakkoa, yhteensä 186 euroa.

Poliisi on saanut kaupan kassasta ryöstetystä summasta takaisin 1 900 euroa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut