Ensimmäinen raumalainen apteekki avaa nettikaupan keväällä

Rauman Ensimmäisen apteekin verkkokauppatilauksia voi noutaa ensi vuonna muun muassa erillisestä noutolokerikosta.

Ensi keväänä kuluttajille on tarjolla entistä enemmän apteekkipalveluja netissä, kun lähes 200 apteekkia ottaa käyttöön uuden verkkopalvelun. Myös Rauman Ensimmäinen apteekki suunnittelee avaavansa oman nettiapteekin ensi kevään ja alkukesän aikana.

– Kaikki on vielä kovin alkutekijöissään, mutta kyllä verkkotoiminta on tarkoitus saada kevään aikana toimintaan, vahvistaa Rauman Ensimmäisen apteekin apteekkari Päivi Lehto.

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan yli kolmasosa suomalaisista pitää tärkeänä, että voi asioida apteekin kanssa myös verkon välityksellä. Samalla linjalla on myös Lehto.

– Se on nykyaikaa. Ihmiset ostavat muutenkin paljon verkosta, miksi ei sitten apteekkituotteita. Kyseessä on palvelun laajentamisesta sinne, missä ihmisetkin ovat.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut