Ensimmäinen sähköinen ylioppilaskoe sujui ongelmitta

Ylioppilastutkinto järjestetään tänä syksynä ensimmäistä kertaa osittain sähköisenä. Rauman Lyseon lukiossa pohdittiin maantieteen tehtäviä maanantaina. Oppilaat voivat tehdä kokeen omalla tai koulun kannettavalla tietokoneella. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Ensimmäinen varsinainen sähköinen ylioppilaskoe vietiin läpi Rauman Lyseon lukiossa maanantaina.

Maantieteen yo-kokeeseen osallistui 25 kirjoittajaa.

– Hyvältä tuntui, tiivisti päällimmäiset ajatuksensa kirjoitustilaisuudesta ensimmäisenä poistunut Onni Elo.

Sähköinen järjestelmä ja tietokone toimivat moitteettomasti koko kokeen ajan, ja tehtävätkin olivat mielenkiintoisia.

– Tehtävät olivat perusesseetehtäviä. Tarjolla oli yhdeksän tehtävää, joista piti vastata viiteen, Elo kertoi.

Jotta sähköinen yo-koe sujuu kommelluksitta, pitää esivalmistelut tehdä huolella. Rauman Lyseon lukiossa ensimmäisen varsinaisen sähköisen kokeen esivalmistelut kestivät vajaat kolme tuntia, josta suurin osa kului erilaisten johtojen vetämiseen ja näin järjestelmän toimivuuden varmistamiseen. Valtaosalla kirjoittajista oli käytössä oma kotitietokone.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.