Ensimmäiset Uudenkaupungin rauhanpalkinnot jaettiin – kahta palkittua kiiteltiin kansainvälisestä rauhantyöstä ja aktiivisesta toimijuudesta pienissä ja suurissa rauhanteoissa

Palkinnon saivat uusikaupunkilaissyntyinen Kriisinhallintakeskuksen johtaja Kirsi Henriksson sekä Turun yliopiston professori Christina Salmivalli.

Ensimmäiset Uudenkaupungin rauhanpalkinnot jaettiin maanantaina Uudenkaupungin Vanhassa kirkossa. Palkinnon saivat Kriisinhallintakeskuksen johtaja Kirsi Henriksson ja Turun yliopiston psykologian professori Christina Salmivalli.

Uusikaupunkilaissyntyinen Henriksson palkittiin kansainvälisesen rauhantyön edistämisestä. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on muun muassa johtanut Nigerissä Euroopan unionin siviilikriisinhallintaoperaatiota sekä työskennellyt Malissa, Libyassa ja Irakissa.

Helsingissä syntynyt Salmivalli palkittiin toimijuudesta pienissä ja suurissa rauhanteoissa. Hän on Turun yliopistossa yhdessä tutkimusryhmänsä kanssa tehnyt uraauurtavaa kiusaamiseen liittyvää tutkimusta jo 1990-luvun alusta saakka

Keskeisimmät Salmivallin tutkimusaiheet ovat liittyneet lasten ja nuorten kehityksen dynamiikka ja erityisesti koulukiusaaminen ja sitä selittävät tekijät. Salmivalli tutkimusryhmineen on kehittänyt muun muassa Kiva koulu -ohjelman työkaluksi koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseen ja vähentämiseen. Mallia on viety myös ulkomaille.

Uudenkaupungin rauhanpalkinto jaettiin ensimmäistä kertaa Uudenkaupungin rauhan 300-vuotisjuhlan kunniaksi. Jatkossa palkintoja myönnetään neljän vuoden välein. Palkintoja voidaan myöntää yksi tai kaksi kerrallaan, ja myöntämisperusteet ovat kansojen välinen rauhantyö sekä tunnustus aktiivisesta toimijuudesta pienissä ja suurissa rauhanteoissa.

Tänä vuonna Uudenkaupungin kaupunki pyysi ehdotuksia yleisöltä palkinnon saajiksi, ja ehdotuksia kertyi kaikkiaan 33. Kaupunki päätti jakaa kaksi palkintoa, jotka kukin ovat arvoltaan 4000 euroa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut