Entinen pääluottamusmies työllistää telakkalaisia

Rauman STX:n telakan pitkäaikainen pääluottamusmies Raimo Virtanen aloitti syyskuussa TE-toimistossa STX-infon työntekijänä.

– Kun käyn uudessa työssäni nimilistoja läpi, tunnen jo entuudestaan telakan porukan. Monet ilmoittavat kaavakkeissa yhden ammattinimikkeen, mutta ovat silti tehneen useampaakin erilaista työtä hyvin, Virtanen sanoo.

Telakalta työttömäksi jäämisen jälkeen noin 150 henkeä työllistyi suoraan, eivätkä he tarvinneet TE-toimiston palveluita.

Tällä hetkellä työtä vailla on vielä noin 400 telakkalaista.

– Moni työttömäksi jäänyt haluaa katsoa vielä uuden RMC-telakkayhtiön kortin ja odottelee sieltä tilausuutisia. Oletusarvona on ollut, että sinne voisi syntyä enemmänkin työpaikkoja kuin STX:llä aikaisemmin oli.

Virtanen kannustaa silti työttömiä ottamaan vastaan tarjottuja lyhyitäkin työjaksoja.

Siellä täällä työttömäksi jääneiden telakkalaisten tulevaisuudensuunnaksi on tarjottu lähtemistä hoiva-alalle. Virtasen mukaan lähihoitajakoulutusta on tähän mennessä lähtenyt suorittamaan kuusi entistä telakan työntekijää.

– Teolliset työpaikat on tärkeä saada säilymään Rauman seudulla, sillä teollisuus tuo kaupunkiin verotuloja, joista maksetaan myös lähihoitajien palkkoja.

– Hoiva-alalla pitää olla myös määrätynlainen ihmistyyppi, jotta alalla pärjää ja työ on mielekästä.