Entisen kilpa-ajajan puuteos Rauman sahalle – Uudesti syntynyt kuin sahateollisuus, runoili Metsä Groupin pääjohtaja

Robert Lappalainen paljasti tarjonneensa puutaidettaan oma-aloitteisesti Metsä Groupin pääjohtajalle.

Robert Lappalainen ja Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä paljastivat taideteoksen sahalla. "Ihan kaikkea kunniaa en tästä ota, luonto on tehnyt osansa", sanoi Lappalainen.

Robert Lappalainen paljasti tarjonneensa puutaidettaan oma-aloitteisesti Metsä Groupin pääjohtajalle.

– Lähetin pääjohtajalle valokuvia teoksista. Yhtiön viestinnästä kävivät niitä katsomassa ja innostuivat, kertoi Lappalainen.

Pääjohtaja Ilkka Hämälä muisteli sanoneensa viestintäjohtaja Juha Laineelle, että hän tietää vain yhden Robert Lappalaisen – mutta sehän on kilpa-ajaja.

Kun tunnustusten tielle lähdettiin, niin myönnän yllättyneeni ihan samalla tavalla. En tuntenut julkisuudessa paljonkin olleen moottorimiehen kulttuuripuolta.

– No, en minäkään tiennyt olevani sielultani taiteilija, täydensi Lappalainen itse.

Pääjohtaja: Teos ikeassa paikassa

Palataan Lappalaisen elämänkaareen tuonnempana, hoidetaan taidejulkistus alkuun. Se kun tässä pääaiheena on.

Hämälä ja Lappalainen vetivät torstaina juhlallisesti peitteen taideteoksen päältä Rauman viimeistä vaille valmiin sahan aulassa, johon Uudesti syntynyt -teos sijoitettiin.

– Puu on tässä syntynyt uudesti, taiteeksi. Robert on syntynyt uudesti, taiteilijaksi. Ja sahateollisuus on uudestisyntynyt, lausui Hämälä.

Hänen mielestään massiivinen puutaideteos on nyt juuri oikeassa paikassa.

– Täällä tulee käymään paljon puusta kiinnostuneita ihmisiä kuten omistajia ja sidosryhmiä. Teos jää heille mieleen, uskoi Hämälä.

Ajoi Fordin tallissa Trans Am -sarjaa

Lappalainen, 72, kasvoi Kemissä. Varhaisteinistä lähtien töitä tehnyt Robert koki herätyksen 14-vuotiaana.

– Näin kaksikerroksisen kuljetusrekan, jossa oli numeroituja autoja. Ne olivat menossa Kemin juhannusajoihin. Silloin päätin, että minusta tulee kilpa-autoilija.

Koulun ja intin jälkeen hän lähti suureen maailmaan. Saksaan ja Bemarin rattiin hän halusi, mutta päätyi Göteborgiin Volvon tehtaalle.

– Viitisen vuotta olin siellä suunnitteluosaston mallipuuseppänä. Sitten palasin Suomeen myyntihommiin ja aloin ajaa kilpaa.

1980-luvulla hän voitti pohjoismaisen Camaro Cupin kolmesti. USA:ssa hän ajoi Fordin tallissa Trans Am -sarjaa, jossa voittikin yhden osakilpailun vuonna 1990.

Helsingissä suuret katuratakilpailut

Moottoriura jatkui yrittäjänä. Parhaiten Lappalainen muistettaneen Helsingissä 1995–1997 järjestetyistä katuratakilpailuista, joissa ajoivat muun muassa Jyrki Järvilehto, Markku Alén ja Keke Rosberg.

– Olin idean isä ja toin DTM-autot Suomeen. Se oli neljän vuoden projekti, johon osallistui liki 2000 ihmistä. Katsojia oli 120 000. F1-pomo Bernie Ecclestone kehui, että oli paremmin järjestetyt kisat kuin heidän omansa, kehaisee Lappalainen.

Sanottakoon, että se tuntuu häneltä luonnistuvan.

"Tajusin, että olen sielultani taiteilija"

2000-luvun alussa Lappalainen aloitti uuden harrastuksen, taidemaalauksen.

– Göteborgin vuosien jälkeen en ollut puuhommia tehnyt, kunnes kymmenisen vuotta sitten rupesin verestämään vanhoja taitoja. Silloin tajusin, että olen sielultani taiteilija.

Inspiraatiota ruokki asuminen luonnon keskellä Vihdissä.

– Olen itseoppinut designer. Kaadan itse puut tilaltani ja teen rustiikkityylisiä huonekaluja.

Puheena oleva taideteos on lehmusta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut