Eolus: Navakan siirtolinjoista voi toteutua 1, 2 tai 3 – "Tutkimme maksimaalista vaikutusta"

YVA-ohjelman yleisötilaisuudessa Eurajoella puhuttivat erityisesti voimajohdot, eivät tuulivoimalat. Rauman korkeudelle tulevan toisen hankkeen YVA tullee julki kesälomien jälkeen.

| Päivitetty

Eolus Finland tutkii kahta jättimäistä tuulipuistoa Suomen talousvyöhykkeelle Selkämerelle. Aihekuva aasialaisesta merituulipuistosta.

Jos Navakka-merituulipuisto rakennetaan, uudet sähkönsiirtolinjat saattavat rantautua Eurajoelle ja leikata sen aluetta useammassa eri paikassa.

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa (YVA) on neljä alustavaa reittivaihtoehtoa, joista kolme kulkisi Eurajoella. Linjojen vaikutukset ovatkin herättäneet kunnassa paljon huolta.

Moni on olettanut, että kyse on toisensa pois sulkevista vaihtoehdoista. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole.

– Se voi olla yksi, kaksi tai kolme, totesi Eolus Finlandin projektipäällikkö Anu Vaahtera hankkeen YVAa koskevassa yleisötilaisuudessa Eurajoella.

Vaahteran mukaan merituulivoima-alan toimintaympäristö muuttuu koko ajan.

– On vaikea ennakoida, missä koossa tämä hanke toteutuu, jos toteutuu. Siksi tutkimme maksimaalista vaikutusta, jonka hanke voisi aiheuttaa.

Miksei suoraan Raumalle?

Merikarvian ja Porin korkeudelle, Suomen talousvyöhykkeelle suunniteltu merituulipuisto tuottaisi enimmillään sähköä jopa 1 500 megawatin teholla.

Näin suuri kapasiteetti edellyttää niin sanottuja vahvoja liityntäpisteitä valtakunnan verkkoon. Vaahteran mukaan kantaverkkoyhtiö Fingrid on osoittanut Eolukselle tällaisiksi Ulvilan ja Rauman sähköasemat.

Tästä syystä siirtolinjoja ei ole hahmoteltu lainkaan esimerkiksi Porin pohjoispuolelle. Merikaapeli Raumalle saakka on puolestaan suljettu pois hinnan eli käytännössä etäisyyden vuoksi.

Käytännön hankaluuksiakin olisi viimeistään linjan siirtyessä maalle.

– Raumalla on paljon rantarakentamista ja tiivistä kaupunkirakentamista, sanoi linjavaihtoehtoja YVAssa suunnittelevan Rejlers Finlandin Matti Hautero.

Korvaukset puhuttavats

Maanomistajille siirtolinjoista maksettavat korvaukset ja aiheutuvat haitat puhuttivat Eurajoella paljon.

Hautero painotti, että suunnitelmat ovat vielä hyvin alustavia. Voimajohtoreitit päätetään hänen mukaansa aikaisintaan kahden vuoden kuluttua ja maanomistajien kanssa pyritään ensisijaisesti sopimuksiin lunastusmenettelyn sijaan.

– Tavoitteena on, ettei maanomistaja köyhdy käyttöoikeuden supistuksen takia.

Navakka-hankkeen YVA-ohjelma on nähtävillä 17.5. saakka. Vaahtera toivoo, että eurajokelaiset jättäisivät ohjelmasta runsaasti mielipiteitä.

– Sen ei tarvitse olla lakitekstiä, vaan saa olla myös vapaamuotoinen teksti. Hanke on hyvin alkuvaiheessa, ja te olette tämän alueen parhaita asiantuntijoita.

YVA-asiakirjat ja esimerkiksi mielipidelomake lähetysohjeineen löytyyvät ympäristöhallinnon verkkosivuilta. 

Wellamon YVA julki lomien jälkeen

Eolus Finland tutkii myös toista, vielä suurempaa merituulipuistoa Selkämeren talousvyöhykkeelle. Wellamo-hanke sijoittuisi Eurajoen ja Rauman korkeudelle noin 90 kilometrin päähän rannikosta.

Navakka-hankkeen yleisötilaisuudessa kävi ilmi, että yhdistelmä saattaa lisätä juuri Eurajoelle suunniteltujen linjojen tarvetta.

– Pyrimme etsimään synergiaa hankkeiden välillä, Anu Vaahtera totesi.

–  Kun linjauksia pohdstaan, pyrimme hyödyntämään olemassaolevia johtokäytäviä niin pitkälle kuin mahdollista ja rakentamaan jo rakennettuun ympäristöön.

Tämä saattaisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Wellamon siirtolinjoja rakennettaisiin samoille reiteille kuin Navakan siirtolinjat. Se saattaisi johtaa esimerkiksi levämpiin johtokatuihin.

Wellamo-hankkeen YVA-ohjelman aloittamista työstetään Vaahteran mukaan parhaillaan. Hän arvioi, että se tulee nähtäville "lomien jälkeen".

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut