Eristäytymisellä oli yllättäviä vaikutuksia immuunipuolustukseen – tässä 10 koronapandemian seurausta, joista osaa voi pitää jopa hyvinä tulevaisuuden kannalta

Kolmen sepän patsaallekin oli puettu maskit maaliskuun lopussa 2020, kun maahamme oli julistettu poikkeusolot koronapandemian takia. Lakanan teksti kehottaa pysymään lujana.
Kolmen sepän patsaallekin oli puettu maskit maaliskuun lopussa 2020, kun maahamme oli julistettu poikkeusolot koronapandemian takia. Lakanan teksti kehottaa pysymään lujana. Kuva: KIMMO BRANDT

Kolme vuotta sitten maailman terveysjärjestö WHO julisti koronavirusepidemian kansainväliseksi pandemiaksi. Maailma sulkeutui pitkäksi aikaa. Suomessa alkoivat poikkeusolot, ja ihmiset eristäytyivät koteihinsa.