Etsivään nuorisotyöhön 1,4 miljoonaa euroa

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt yhteensä 1 453 500 euroa etsivään nuorisotyöhön Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.

Rahaa saivat Euran kunta 28 500 euroa, Rauman kaupunki 85 500 euroa, Säkylän kunta 28 500 euroa, Laitilan nuorisoverstas 57 000, Pyhärannan kunta 14 250 euroa ja Uudenkaupungin kaupunki 57 000 euroa.

Määräraha on 110 500 euroa pienempi kuin edellisenä vuonna. Avustusta myönnettiin 31 organisaatiolle. Määrärahalla palkitaan kuntiin ja eri järjestöihin 51 etsivää työntekijää tänä vuonna.

Etsivä nuorisotyö tavoittaa lähes kaikki alueen kunnat. Etsivä nuorisotyö oli yhteydessä 2 665 nuoreen viime vuonna. Näistä 1 829 nuoren kanssa tehtiin pidempään työtä.

Aluehallintoviraston arvion mukaan alueella on 15 350 nuorta koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Näistä vain 5 739 on rekisteröitynyt työttömäksi työnhakijaksi. Kuntien olisi hyvä selvittää tarkemmin näiden nuorten tilannetta ja tarjota heille heidän tarvitsemansa palvelut. Etsivä nuorisotyö antaa kunnille työvälineen tätä varten.