Eura hengähtää hetken ennen uusia säästöjä – "Me tiedämme, mikä meitä vuonna 2022 odottaa"

Hinnerjoen ja Honkilahden kouluratkaisu tulee eteen uudelle valtuustolle.

Huolestuttavaan taloudelliseen tilanteeseen ajautuneen Euran kunnan tulevaisuus näyttää hitusen aiempaa valoisammalta. Alla ovat kahden edellisen vuoden miljoonatappiot (-4,2 ja -3,9 miljoonaa euroa), jotka söivät vanhat talouspuskurit.

Taseen alijäämää jäi katettavaksi 300 000 euroa. Kuluvana vuonna se saadaan katettua, kiitos valtion koronatukipaketin. 

Euran tämän vuoden tulosennuste on tällä hetkellä jopa 1,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen, vaikka budjetti laadittiin alun alkaen 1,1 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.

Plussalle pyritään

Euran kunnanjohtaja Juha Majalahti muistuttaa kuitenkin, ettei valtion poikkeustukien varaan voi rakentaa pysyviä menolisäyksiä.

– Valtionrahoitus antaa hengähdystauon, että voidaan rauhassa hakea uusia säästökohteita. Me tiedämme, mikä meitä vuonna 2022 odottaa. Palveluverkkoon ja palveluprosesseihin täytyy kohdistaa katse, ja se edellyttää tiukkoja päätöksiä.

Majalahden talousarvioesitys ensi vuodelle on tässä vaiheessa 344 000 euroa miinuksella. Vielä lautakuntien esitysten jälkeen talousarvio oli yli 2 miljoonaa euroa alijäämäinen.

– Tavoitteena on, että ensi vuonna tavalla tai toisella saataisiin positiivinen tulos. Meillä on jo vakauttamistyöryhmä ja se lähtee seuraavaksi taloutta kehittämään, Majalahti sanoo.

Lapset vähenevät

Eurassa, kuten muuallakin, eletään alhaisen syntyvyyden aikaa. Väestörakenteesta löytyykin Majalahden mielestä kunnan säästöpotentiaali.

– Se tarkoittaa varhaiskasvatusta ja perusopetusta. Haussa ovat rakenteelliset muutokset, jotka purisivat täysimääräisesti vuonna 2022. Esimerkiksi Etelä-Euran palveluverkkopäätös, Majalahti kaavailee.

Etelä-Eura tarkoittaa Honkilahden ja Hinnerjoen koulu- ja päiväkotiratkaisuja. Niiden valmistelu on kesken. Majalahden mukaan päätökset saa eteensä ensi vuonna valittava uusi kunnanvaltuusto.

Päiväkoteja pois

Päiväkotipuolella Eurassa selvitetään ryhmäperhepäiväkoti Tuutikin ja päiväkoti Mintun lakkauttamista. Päiväkoti Pikkurinkilä siirretään vuokratiloista kunnan omiin Kauttualla.

Paneliassa päiväkoti Viuhula siirtyy huonokuntoisista tiloista siirtokelpoiseen vuokratilaan koulun yhteyteen.

Myös perusturvan puolella tehdään uudistuksia. Paneliassa päättyvät terveysaseman palvelut, kun toiminnot keskitetään Jokimutkan palvelukeskukseen Kiukaisissa ensi elokuun lopussa.

Tehostetun palveluasumisen paikkojakin karsitaan. Yöpäivystyksestä luopumalla muutetaan Käräjämäen alueella sijaitseva palvelukoti Viljavainio tavalliseksi asumispalveluyksiköksi tehostetun sijaan.

Lainankasvua hillitään

Investointipuolella Euran ensi vuoden potti on noin 4,5 miljoonan euron luokkaa. Tasoa tuodaan aiemmasta runsaasta 7 miljoonasta reippaasti alaspäin. Suurin yksittäinen hanke on lukion 1970-luvulla rakennetun vanhan osan peruskorjaus.

Luonnontieteen tilojen ja kalustuksen uusimiseen varataan yhteensä 1,4 miljoonaa euroa.

Panelian oppimiskeskuksen ja koulun peruskorjaukseen varataan 200 000 euroa ja Kauttuan koulun peruskorjausta jatketaan liikuntasalin osalta 350 000 eurolla.

Velkaa Euralla on nyt 3 514 euroa asukasta kohden, kun viime vuonna otettiin uutta velkaa noin 10 miljoonaa euroa.

Lainanottoa on tarkoitus hillitä noin miljoonaan euroon sekä tänä että ensi vuonna. Lainoja per asukas odotetaan olevan ensi vuoden lopussa noin 3 700 euroa.

Talousarviotyö jatkuu Eurassa kunnanhallituksen käsittelyllä. Kaupunginvaltuuston talousarviokokous pidetään 13. joulukuuta.

Raumalaisväriä riveihin

Euran uusi yrityskoordinaattori on raumalaislähtöinen, Maskussa asuva Ilkka Mäkinen.

Yrityskoordinaattori on uusi tehtävä Eurassa ja korvaa kehitysjohtajan viran.

Yrityskoordinaattorin keskeisenä tehtävänä ovat uudet yritykset ja uusien työpaikkojen sijoittuminen Euraan.

Lisäksi kuntaan on pestattu hankekoordinaattori, joka on Sari Lehtimäki-Kataja Euran Paneliasta.

Tehtäväksi tulee vetää uutta Yrittäjyyttä Ruukinpuistoon -hanketta.

Koordinaattorien valinnat teki kunnanjohtaja viranhaltijapäätöksenä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut