Eura korjaa lukiota ja nostaa lisää lyhytaikaista lainaa

Remonttikulut ovat noin miljoonan euron luokkaa.

Euran lukion vanhan osan peruskorjauksesta on syntynyt periaatepäätös Euran kunnanvaltuustossa. Valtuusto päätti, että se varaa ensi vuoden budjettiin riittävän määrärahan tarkoitusta varten.

Lupaus rahavarauksesta tarvittiin, jotta remontti voidaan viipymättä aloittaa alkuvuonna 2021. Remonttisuunnitelman laadinta käynnistyy lokakuussa.

Lukion 1970-luvulla rakennetun vanhan osan peruskorjaus kattaa kolmen uuden luonnontieteiden luokan, yhden yleisluokan ja nykysäädösten mukaisten varasto- ja säilytystilojen rakentamisen.

Sisätilojen peruskorjauksen lisäksi korjataan julkisivujen ulkokuoret, uusitaan peltikatot ja ikkunat. Laskennalliset kustannukset korjaustoimille ovat noin 950 000 euroa.

Eura nostaa myös lisää lyhytaikaista velkaa maksuvalmiutensa turvaamiseksi. Valtuusto päätti, että kuntatodistusohjelman kautta otettavan velan kokonaismäärä nostetaan 35 miljoonaan euroon. Nykyinen kokonaismäärä on ollut 28 miljoonaa euroa.

Yksimielisesti myönnettiin myös kuntien tukkuvesiyhtiö Kuninkaanmännyn Vesi Oy:lle omavelkainen takaus. Taattava summa on runsaat 1,6 miljoonaa euroa. Euralla on yhtiön suurin omistusosuus, 45,56 prosenttia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut