Eurajoella siirryttiin pikakomennuksella etäkouluun – viikonlopun joukkoaltistuksesta kolme tartuntaa

Eurajoella tehtiin nopeita päätöksiä vielä myöhään tiistai-illalla, kun vanhemmille lähetettiin Wilma-viestillä tieto, että jo seuraavana aamuna keskiviikkona Eurajoella etäopetukseen siirtyvät kunnan kouluista Huhta, Lapijoki, Sydänmaa, keskusta ja yhteiskoulu.

Erityisen tuen oppilaat jatkavat lähiopetuksessa kuten Linnamaan, Kuivalahden ja Rikantilan koulut ja yhtenäiskoulu.

Nyt aloitettu etäopetus jatkuu 20.4.2021 asti, ja lukio aloittaa lähiopetuksen suunnitellusti 6.4.

Eurajoen kunta tiedottaa Facebookissa, että viime viikonlopun joukkoaltistus Eurajoella on aiheuttanut kaikkiaan kolme tartuntaa, joista kaksi perusopetuksen oppilailla. Kaikkiaan joukkoaltistus koski viittä eri koulua. Lisäksi tartunnat aiheuttivat lisäaltistuksia.

Tiistaina uusien tartuntojen ilmaannuttua piti tehdä ratkaisu jatkoaltistusten ja tartuntojen estämiseksi.

Jo aiemmin on uutisoitu, että viime perjantaina Eurajoella on tapahtunut joukkoaltistus Eurajoen Lätkän U12-harjoituksissa. Tästä kunta sai tiedon sunnuntaina, ja altistuksen vuoksi karanteeniin määrättiin tuolloin 19 lasta ja 2 aikuista.

– Vaikka osa toimenpiteistä on ristiriidassa alempien luokkien osalta Opetushallituksen ohjeistusten kanssa, on kuitenkin kaksi selkeää perustetta eristämiselle. Meillä on tieto, että virus tarttuu lapsiin ja meillä ei ole tietoa, onko tartunnoissa kyse tartuttavammasta viruksen muunnoksesta. Näillä perusteilla nopeat ja mittavat toimet ovat järkeviä, sivistysjohtaja Vesa-Pekka Leino kuvailee.

– Olemme tietoisia, että tartuntatautiasiantuntijoiden kanssa laadittu päätöksemme aiheutti osalle perheistä vaikeuksia järjestää etäopetusasioita kotona. Me emme pysty tilanteessa kaikkien ongelmiin tarjoamaan vastausta. Ensisijainen tehtävämme on nyt tarjota elinympäristö, missä virus ei leviä eikä uhkaa ketään. Lämmin kiitoksemme kaikille perheille, jotka vaikeassa tilanteessa ovat ratkaisut löytäneet.

Altistuneet on testattu, ja tuloksia odotetaan saapuvan torstaina.

– Kun saamme tiedon testituloksista, tarkistamme etäopetuspäätöksemme esiopetuksen ja alempien luokkien osalta. Mikäli tartuntamäärät eivät kasva, paluuta lähiopetukseen toteutetaan pääsiäisen jälkeen tartuntatautiviranomaisten kanssa yhteistyössä. Viestimme asiasta perheiden kanssa Wilman kautta jo ennen pääsiäistä, Leino kirjoittaa.

Nopeasta aikataulusta johtuen koulujen noutoaterioiden järjestäminen on vielä kesken. Kunta ilmoittaa asiasta lisää, kun järjestelyt valmistuvat.

Juttua päivitetty klo 8.57.

Lisää aiheesta

Maanantain koronaseuranta: Satakunnassa seitsemän uutta tartuntaa – Eurajoella altistus juniorijääkiekossa, rokotusasiantuntija hoputtaa päätöstä pikaisesta rokotuserästä pahimmille epidemia-alueille