Eurajoen Irjanteen koulumuseolle tulee muutto – osoite säilyy kyllä Irjanteella

Irjanteen nuorisotalona tunnettu rakennus on toiminut viimeksi ryhmiksenä, mutta nyt edessä on käyttötarkoituksen muutos koulumuseoksi. Kuva: arkisto/Juha Sinisalo

Eurajoen kunta siirtää Irjanteella sijaitsevan koulumuseonsa Irjanteen nuorisotalolle. Nuorisotalon rakennus on toiminut aiemmin ryhmäperhepäiväkotina, mutta tämä toiminta on päättynyt kiinteistössä.

Eurajoen kunnanhallitus päätti, että vuonna 1998 perustettu koulumuseo voidaan siirtää Irjanteen nuorisotalolle ja nimetä vastaavasti nuorisotalo uudelleen koulumuseoksi.

Nuorisotalolle tehdään pienimuotoista kunnostusta, jonka jälkeen talon hallinta luovutetaan erillisellä sopimuksella Eurajoen kotiseutuyhdistykselle ja/tai Ylisenpään kyläyhdistykselle.

Kunnanhallitukselle esitettiin, että vanha koulumuseon talo jokirantatontteineen myytäisiin muun muassa kattoremontin tarpeen ja sokkelomaisuuden vuoksi. Tästä luovuttiin kunnanhallituksessa 6–3 äänestyksen jälkeen.

Vanhan koulumuseon myynnistä luopumista esitti Marja-Leena Siiri (kesk.) Tomi Salosen (ps.) kannattamana. Samalle kannalle asettuivat myös Vesa Jalonen (kesk.), Esa Talasma (sd.), Mika Nurmi (sd.) ja Marja Vaitomaa (kesk.). Myynnin kannalla olivat Hanna Tuominen (kok.), Kristiina Isokorpi (kok.) ja Minna From (sd.).