Eurajoen kristillisen opiston kurssit netissä ja esitteissä

Eurajoen kristillisen opiston lyhytkursseista ovat tänä vuonna toistaiseksi vetäneet parhaiten hyvinvointiin, kädentöihin ja taiteeseen liittyvät kurssit. Viime kesänä kielikurssit kiinnostivat.


– 80 prosenttia toiminnastamme on tänäkin vuonna sitä, mistä meidät tunnetaan. Uutuudet kumpuavat nykyisistä kursseista, kuvaa lyhytkurssitoiminnasta vastaava Jaana Vartila.


Lyhytkursseja järjestetään noin 50 vuodessa, eniten kesällä. Maaliskuussa alkaa uusina djemperummun rakentaminen ja soitto sekä stressinhallinta.


Huhtikuussa on ensimmäistä kertaa luvassa improvisaation perusteet sekä viikonloppuisin pidettävä juoksukoulu alkaa.


Kesällä arat voivat opiskella englantia, hopealusikoista tehdään koruja sekä aletaan rakentaa ruumisarkkuja.


Elokuussa alkavat pitkät koulutukset.


– Uutena alkaa draamalinja, jossa keskitytään draamakasvatuksen, ilmaisutaidon, puheviestinnän ja näyttelemisen perusteisiin. Myös avoimen yliopiston tarjontaa on lisätty, kertoo rehtori Mirja Vuoristo.


Opistoa ylläpitää Eurajoen kristillisen opiston kannatusyhdistys ry.