Eurajoen liikuntahalli voisi valmistua jäähallin viereen vuonna 2024

Sijaintipaikka löytyi urheilukeskuksen yhteydestä. Hinta-arvio on 7 miljoonaa euroa.

Eurajoelle suunniteltavaa liikuntahallia kutsutaan jatkossa monitoimihalliksi. Halli suunnataan pääasiassa palloilulajien harrastamiseen, mutta käyttötarkoitus taipuu moneen muuhunkin.

Monitoimihallista on valmistunut hankesuunnitelma, joka on tiistaina hyväksytty kunnanhallituksessa. Asia etenee vielä kunnanvaltuustoon, jolle esitetään periaatepäätöksen tekemistä monitoimihallin rakentamisesta sekä hankesuunnitelman hyväksymistä. 

Hallin varsinainen suunnittelu käynnistyisi ensi vuonna ja rakennus olisi valmis vuonna 2024.

Hallille on löytynyt sijoituspaikka Eurajoen urheilukeskuksen yhteydestä jäähallin vieressä sijaitsevalta kunnan omistamalta maa-alueelta. 

Kooksi on tulossa noin 3 000 neliötä. Itse halliosuuden voi jakaa väliverhoilla kolmeen osaan.

Lentopallon, koripallon, sulkapallon, futsalin, käsipallon ja salibandyn harrastusmahdollisuuksien lisäksi halliin tulee kuntosali sekä monitoimisali, jota voidaan käyttää ryhmäliikuntatilana.

Hallissa on myös mahdollista harjoitella pesäpalloa. Lisäksi tulee keittiö, kahvio, katsomoja sekä parvikerrokseen paikka juoksusuoralle.

Rakennuskustannusarvio on noin 7 miljoonaa euroa. Käyttökustannusten, kuten kiinteistönhoidon, siivouksen, sähkön ja lämmityksen arvioidaan olevan noin 210 000 euroa vuodessa.

Eurajoki aikoo hakea liikuntapaikkarakentamisen valtionrahoitusta hankkeelleen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut