Eurajoen päiväkoti Makasiini avaa ehkä vuoden kuluttua

Kilpailutus meni mönkään. Eurajoki virittelee pikaisesti uutta kierrosta.

Eurajoki on varannut tontin uutta päiväkotia varten Lavilan makasiinin taakaa yhteiskoulun vierestä. Paikka voi olla toinenkin, jos rakentaja sellaista tarjoaa ja tulee valituksi.

Eurajoen kunnan uusi päiväkoti Makasiini avaa näillä näkymin ovensa noin vuoden päästä. Kunta on jo kertaalleen kilpailuttanut uuden päiväkodin rakentamisen vuokramallilla, mutta kilpailutuksessa on tullut mutkia matkaan.

Tekninen lautakunta päätti, että se keskeyttää joulukuun alussa käynnistetyn vuokratilojen kilpailutuksen. Uusi tarjouskilpa on tarkoitus saada käyntiin mahdollisimman nopeasti.

Tekninen johtaja Sami Nummi arvioi, että uusi päiväkoti olisi auki joko vuodenvaihteessta tai ensi vuoden alussa.

– Se täsmentyy vielä, mutta mahdollisimman nopealla aikataululla pyritään saamaan käyttöön.

Lavilan tontti tai lähellä

Kunta aikoo hakea kumppania, joka rakentaa päiväkodin ja vuokraa tilat kunnalle. Paikaksi on tarjolla kunnan omistama tontti yhteiskoulun lähellä Lavilassa vanhan viljamakasiinin vieressä.

Toisena vaihtoehtona on, että rakentaja tarjoaa vaihtoehtoista paikkaa alle kilometrin säteellä kyseisestä tontista.

Eurajoen uusi päiväkoti kulkee päiväkoti Makasiinin nimellä. Päiväkotiin on tulossa neljä ryhmää, joista jokaisessa on 21 paikkaa.

Päiväkodin kokonaispaikkaluku on siten 84. Paikassa työskentelisi 19–21 henkilökunnan jäsentä.

Päivähoitoon on Eurajoella tulossa lisää lapsia yleisen kysynnän lisääntymisen sekä muuttoliikkeen vuoksi. Uuden yksikön myötä kunta luopuu vuokratiloista sekä välttää yhdne tilan peruskorjausken.

Lunastus liian aikaisin

Tarjouskilpailun keskeyttämisen syynä oli, että kunta oli liittänyt tarjousehtoihin mahdollisuuden lunastaa tilat itselleen vuokra-ajan jälkeen. Vuokra-aika olisi ollut 10 vuotta 5 vuoden optiolla.

Sami Nummen mukaan hankintalaki kuitenkin edellyttää, että tässä tapauksessa lunastuspäätös olisi pitänyt tehdä jo 3 vuoden kuluttua vuokraamisesta. Se olisi tarkoittanut, että kunnan olisi pitänyt tehdä vuonna 2026 päätös kiinteistön lunastamisesta vuonna 2037.

– Emme pysty sitoutumaan siihen, että kolmen vuoden kuluessa olisi pitänyt päättää lunastamisesta, koska emme voi tietää tilannetta niin pitkälle.

Kunta aikoo laskea pikavauhtia liikkeelle uuden tarjouspyynnön, josta lunastuspykälä jätetään pois. Vuokra-ajaksi on tulossa 10 vuotta, jonka jälkeen vuokrasopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana yhden vuoden irtisanomisajalla.

– Vaatimuksista ei tingitä eli ne pidetään ennallaan.

Sydänmaihin kevytväylä

Eurajoelle rakennetaan tänä vuonna uusi kevyen liikenteen väylä yhteistyössä kunnan ja Varsinais-Suomen ely-keskuksen kanssa.

Työn alle tulee Sydänmaantien pyörätie, joka rakennetaan Kainuntieltä Sydänmaan koululle. Osuus on noin kilometrin mittainen.

Teknisen johtajan Samin Nummen mukaan väylä tulee parantamaan Sydänmaan raitin liikenneturvallisuutta merkittävästi.

– Tämä on se vaarallisin osuus jota pitkin suurin osa kouluun menijöistä kulkee.

Kunta ja ely-keskus aikovat solmia hankkeesta toteuttamissopimuksen, joka on vastaavanlainen kuin Laitakarintien kevyen liikenteen väylää koskeva sopimus.

Hankkeen tiesuunnitelma on tullut lainvoimaiseksi. Kunta etsii seuraavaksi pyörätielle rakentajan.

Väylän on tarkoitus valmistua kuluvan vuoden loppuun menneessä, jos viivästyksiä ei tule.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut