Eurajoen Seppä-patsas LM-Suomiset Oy:lle

LM-Suomiset Oy:n yrittäjä Markku Suominen odottaa tulevaa talvea levollisin mielin. Vaikka maanrakennusyrittäjille talvi monesti onkin haastavaa aikaa, Suomisen yrityksen talvenkin työkanta näyttää hyvältä.

– Töitä riittää sen verran, ettei ketään tarvitse esimerkiksi talvikaudeksi lomauttaa. Se on iso juttu rakennusalalla, Suominen sanoo.

Yrityksen toiminta-alue on vuosien saatossa laajentunut, ja parhaillaan LM-Suomiset Oy:n kaivinkoneet työskentelevät esimerkiksi Punkalaitumella ja Raumalla Uudenlahden päiväkodin parkkialueen kimpussa.

– Talven aikana alamme työstää myös uutta tietä Pohjoiskehältä päiväkodin parkkialueelle.

Yrityksen toimintaan kuuluu maanrakennuksen ohella myös sorvaamopalveluiden tuottaminen, jotka muodostavat yrityksen toiminnasta noin kymmenen prosenttia.

Nykyisin noin parikymmentä henkilöä työllistävä yritys valittiin Eurajoen Yrittäjien keskuudessa vuoden yritykseksi ja se palkittiin Seppä-patsaalla. Erityistä kiitosta yrittäjä sai kasvusta, investoinneista ja työllistämisestä.

– Yritys on satsannut erityisesti kalustopuoleen ja nykyaikaiseen tekniikkaan. Mittalaitteet ovat kaivinkoneissa viimeisen päälle, Eurajoen Yrittäjien puheenjohtaja Jarmo Sallila kiittelee.