Eurajoen sunnuntaisessa kolarissa pahoin loukkaantunut mies on menehtynyt saamiinsa vammoihin

Länsi-Suomen saamien tietojen mukaan Eurajoen sunnuntaisessa kolarissa vakavasti loukkaantunut paikallinen mieshenkilö on menehtynyt saamiinsa vammoihin.

Poliisi ei vielä tässä kohtaa vahvista tietoa.

– Asiassa on tutkinta edelleen kesken, joten poliisi ei voi kertoa tutkinnallisista syistä lisätietoja, rikosylikonstaapeli Mari Vainio-Kaila-Viitala kertoo Länsi-Suomelle.

Kahden henkilöauton raju nokkakolari sattui sunnuntaina iltapäivällä Sydänmaantiellä. Vakavasti loukkaantunut auton kuljettaja kiidätettiin onnettomuuspaikalta helikopterilla Tyksiin.

Autossa ollut koira menehtyi jo onnettomuuspaikalla.

Toisessa autossa olleet kaksi aikuista ja yksi lapsi vietiin tarkistettavaksi Poriin, mutta päivystävän palomestarin mukaan heidän vammansa olivat lieviä.

Lisää aiheesta

Raju kahden auton nokkakolari johti vakavaan loukkaantumiseen Eurajoella