Eurajoen uuden kaupan alueen kaavauudistus maaliin

Rikantilan koulun päätöstä kaipailtiin valtuuston ruodittavaksi.

| Päivitetty

Havainnekuvassa näkymä Eurajoen keskustasta kohti uutta kaupan aluetta. Etualalla on nykyinen valtatie 8 eli tuleva Kauppatie ja liikerakennusten takana on uusi valtatie 8 linjaus.

Eurajoen kaupallista keskustaa laajentava kaavamuutos on hyväksytty Eurajoen kunnanvaltuustossa. Kunnanjohtaja Vesa Lakaniemi piti kaavauudistusta tärkeänä Eurajoen tulevien kaupan palveluiden kannalta.

– Uskon ja tiedän, että tämä alue tulee kehittymään positiivisesti tulevien vuosien aikana.

Liikerakentamiseen tulee lisää rakennusoikeutta Eurajoen keskustassa lähes 20 000 kerrosneliömetriä. Paikkana on niin sanottu Lotilan pelto nykyisen valtatie 8 länsipuolella.

Uuden ohitustien valmistuessa vanha valtatie muuttuu kunnan keskustan kohdalla sisäiseksi Kauppatieksi.

Valtuutetuista Heimo Nikula (kesk.) piti tärkeänä, että uusi alue ei jää irralliseksi muusta keskustasta vaan kulkeminen on joustavaa jalan ja autolla.

Lakaniemi vakuutti, että tavoitetilana on kehittää keskustaa kokonaisvaltaisesti.

Rikantila hiersi

Rikantilan koulua koskeva asia ei ollut valtuuston käsittelyssä, mikä hiersi kokoomusvaltuutettuja.

Kunnanhallitus päätti viime viikolla, että koulua ei lakkauteta. Koulupäätöstä ei enää tuotu valtuuston eteen.

Kristiina Isokorpi (kok.) puhui avoimen päätöksenteon puolesta ja kertoi siksi jättäneensä eriävän mielipiteen asiasta kunnanhallituksen kokouksessa.

– Jos asia olisi tuotu valtuuston käsittelyyn, kaikilla valtuutetuilla olisi ollut mahdollisuus tuoda oma näkemyksensä perusteluineen esille.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Vesa Jalonen (kesk.) vakuutti selvittäneensä asiaa Kuntaliiton johtavalta lakimieheltä ja viesti olisi ollut, ettei asiaa tarvitse viedä eteenpäin.

– Jos kunnanhallitus ei esitä valtuustolle, ei asia tule valtuuston käsittelyyn, Jalonen sanoi.

Kunnanjohtaja olisi tuonut

Myös Maria Hollmén (kok.) jätti päätöksestä eriävän mielipiteen kunnanhallituksessa.

– Avoimuuden kannalta ja varovaisen periaatteen kannalta asia olisi ollut hyvä tuoda valtuustoon. Kenelle siitä olisi voinut olla haittaa?

Tuomo Aro-Heinilä (kesk.) halusi tietää kunnanjohtajan kannan asiaan. Lakaniemi selitti jättäneensä päätöksestä eriävän mielipiteen kuntalain 14 pykälän perusteella.

– Jos ei asiaa ole erikseen delegoitu hallintosäännöllä, olisi se ollut syytä varmuuden vuoksi viedä valtuustoon. Tästä asiasta on tulkintaa, mutta jos ei kukaan valita, saa hallituksen päätös lainvoiman, Lakaniemi totesi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut