Eurajoki alkaa tarjota valmiita koululounaita pääsiäisen jälkeen

Jäähdytetty ateriarasia sisältää päivittäin joko keittoa tai laatikkoa.

Eurajoen kunta alkaa tarjota etäopetuksessa oleville lapsille ja nuorille valmiita aterioita heti pääsiäisen jälkeen. Ensimmäiselle viikolle on ilmoittautunut runsaat 250 halukasta koululounaan hakijaa. Maksuton kouluateria on tarkoitettu sekä esiopetusikäisille että peruskoulun 1.–9.-luokkalaisille.

Kunta tarjoaa arkisin valmiin, jäähdytetyn kouluaterian, joka noudetaan päivittäin omalta lähikoululta. Sivistysjohtaja Vesa-Pekka Leinon mukaan ruoka haetaan sovitusta paikasta ulko-ovelta eli sisätiloihin ei mennä.

– Hakeeko aterian oppilas vai omainen, siinä ei ole kontrollia. Suotavaa olisi, että oppilas hakee itse, Leino toteaa.

Kunta ei pääsääntöisesti kuljeta koululaisten aterioita. Leinon mukaan kuljetusta voidaan kuitenkin harkita, jos perheen perusteet ovat riittävät.

Keittoa tai laatikkoa

Ensimmäinen noutolounaiden hakupäivä on ensimmäinen koulupäivä pääsiäisen jälkeen eli tiistaina 14. huhtikuuta. Tarjolle tulee valmiiksi pakattu, jäähdytetty pääruoka, joka on joko laatikkoruoka tai keittoruoka, kertoo palvelupäällikkö Anja Hakamaa.

– Rasiana päädyimme ihan muovirasiaan, jonka kansi menee napakasti kiinni. Saa nähdä, tuleeko siinä kommervenkkeja, miettii Hakamaa.

Kunta valmistaa

Ateriat päätettiin rajoittaa kahteen eri ruokatyyppiin, keittoon tai laatikkoon, koska niiden pakkaamiseen riittää aina yksi rasia. Myös esteettisyys ruokailijan näkökulmasta haluttiin ottaa huomioon. Annos ei sisällä muuta kuin pääruuan, joten aterialisukkeita, kuten leipää, toivotaan löytyvän kodeista.

Koululaisten noutoateriat valmistetaan kunnan omana työnä. Valmistuspaikkana toimii yhteiskoulun ja lukion keittiö, koska sieltä löytyy riittävästi kapasiteettia sekä valmistamiseen että jäähdyttämiseen.

Kouluissa vain vähän

Eurajoella on yhteensä noin 1 200 esi- ja perusopetusikäistä lasta ja nuorta. Heistä suurin osa on tällä hetkellä etäopetuksessa. Kouluilla lähiopetuksessa on Leinon mukaan 30–40 oppilasta. Määrä vaihtelee hieman ja Leino uskoo lähiopetettavien määrän nousevan, kun perheissä on pidetty lomat pois ja palattu töihin.

– Epidemian torjunnan hengessä meillä on pyritty pitämään siitä kiinni, että lapsi saa lähiopetuksen omassa koulussa, Leino toteaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut