Eurajoki pääsemässä pulmastaan – asiakasvirtaa olisi mutta ei kaupan alan tilaa keskustassa

Uuden ohitustien myötä keskusta laajenee uusilla liiketonteilla ja entisestä kasitiestä tulee Kauppatie.

| Päivitetty

Havainnekuvassa on hahmoteltu, miten Eurajoen uusi liikealue voisi rakentua. Muutkin vaihtoehdot ovat mahdollisia, sillä iso liikekortteli on mahdollista jakaa useammaksi rakennuspaikaksi. Yläreunassa oikealla keskustan risteys, joka korvataan jatkossa liikenneympyrällä. Valtatie 8:n linjaus muuttuu niin, että uusi ohitustie siirtyy lännemmäksi ja vanha linjaus jää kunnan sisäiseksi yhteydeksi.

Eurajoen keskusta laajenee aimo harppauksen länteen, kun valtatie 8 vaihtaa paikkaa. Valmis on keskustan kaavauudistus, jonka myötä kunta voi tarjota liikerakentamisen paikkoja valtatie 8:n länsipuolelta. Eurajoen ja Rauman välisellä valtatieosuudella kulkee noin 11 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, muistuttaa kunnanjohtaja Vesa Lakaniemi. Kaupan alan laajenemisvaraa ei sen sijaan ole ollut.

– Kyllä liikennevirtaa on. Haaste meillä on ollut, ettei Eurajoen nykyisen keskustan alueella ole tyhjää maa-aluetta. Nyt kun uusi linjaus tulee, pystytään keskustaa laajentamaan ja tarjoamaan ihan huikeita mahdollisuuksia.

Eurajoelta on Lakaniemen mukaan totuttu lähtemään Raumalle ja Poriin kauppaan. Jatkossa asukkailla on enemmän ostospaikkoja omassa kunnassa.

– Olen äärettömän tyytyväinen, että tällainen mahdollisuus syntyi, Lakaniemi sanoo.

Keskustan kaavaehdotus on tiistaina Eurajoen kunnanhallituksen käsittelyssä. Valtuustoon se etenee ensi maanantaina.

Yksi tulija on jo

Kaavaehdotuksesta käy ilmi, että vanha kasitien osuus muuttuu nimeltään Kauppatieksi ja siitä tulee kunnan sisäinen tieyhteys.

Eurajoen keskustan risteyksen paikalle rakennetaan kiertoliittymä, josta kulku uudelle kaupan alueelle, nykyiselle Lotilan pellolle, tapahtuu.

Kasitie taas hurisee jatkossa uuden kaupan alueen takana, nykyiseltä paikaltaan noin 300 metriä länteen.

Yksi tulija alueelle on jo tiedossa, sillä Osuuskauppa Keula on ostanut alueelta Kauppatien ja Auvintien kulmatontin.

Paikalle saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön, joka sisältää päivittäistavarakaupan myymälätiloja enintään 3 900 kerrosneliömetriä. Koko rakennusoikeus on 5 000 kerrosneliömetriä.

Havainnekuvassa etualalla kulkeva nykyinen valtatie 8 muuttuu Kauppatieksi ja uusi valtatien linjaus kulkee liikerakennusten takana. Osuuskauppa Keulan tontti on vasemmalla Kauppatien ja Auvintien kulmauksessa.

Muut vielä miettivät

Jäljelle jää vielä suurin osa kaava-alueesta, joka on merkitty liikerakennusten korttelialueeksi. Tällä 6,8 hehtaarin alueella on yhteensä 13 592 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta. Korttelialueen voi jakaa useammaksi eri rakennuspaikaksi.

Uusi kaupan alue on kiinnostanut Lakaniemen mukaan kyllä, mutta toistaiseksi muista tulijoista ei vielä ole tietoa.

– Neuvotteluja on käynnissä, mutta vielä ei ole sopimuksia olemassa. Jos jollakulla on vaikka 2 000 neliön rakennustarve, niin voidaan lohkoa se tarve, mikä on, Lakaniemi toteaa.

Uusi väylä ensin auki

Uutta kaupan aluetta ei kuitenkaan voida ottaa käyttöön ennen kuin valtatien uusi linjaus on valmis.

– Uusi väylä täytyy ensin avata, jotta pääsemme tekemään kiertoliittymää ja tuomaan kunnallistekniikka alueelle.

Väylävirasto ja tiehankkeen pääurakoitsija Destia ovat ilmoittaneet tavoitteekseen, että valtatien uusi tielinjaus saadaan avattua liikenteelle jo tämän vuoden puolella.

Laitakarin vuoro syksyllä

Eurajoella on jonossa muitakin suuria hankkeita kuin uusi kaupan alue.

Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Luvian Laitakarintielle käynnistyy näillä näkymin tänä syksynä.

Pyöräily- ja jalankulkuväylä rakennetaan Kuivalahdentien ja Laitakarin venesatama-alueen välille.

Valtion ja kunnan yhteishanke on kustannuksiltaan arviolta 2,5–3 miljoonaa euroa.

Hankkeen kilpailutus käynnistyy piakkoin, jotta rakentaminen voi alkaa vielä tänä vuonna. Valmista on vuonna 2024.

Lisäksi Eurajoella odotetaan monitoimihallin valtionosuuspäätöstä. Kunta on hakenut 750 000 euroa.

Rakentamisen ehtona on, että valtionapu saadaan. Urheilukeskukseen jäähallin viereen rakennettava liikunta- ja monitoimihalli on kustannusarvioltaan 7,6 miljoonaa euroa.

Myös Eurajoella on seurattu huolestuneena rakennuskustannusten kasvua.

– Jos hintalappu onkin vaikka 9 miljoonaa euroa tai sitä enemmän, ei meillä ole rahoitusta siihen. Sitten valtuusto päättää, mitä tehdään, kunnanjohtaja Lakaniemi sanoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut