Eurajoki: Valtatie 8:n parannus tärkeä kunnan lisäksi koko Satakunnalle

Kunnan suunnitelmissa ovat uudet yritysalueet ja kaupan palveluiden kehittäminen.

Valtatie 8:n uudistus ja parantaminen Eurajoen keskustan kohdalla on tärkeää paitsi kunnalle itselleen myös koko Satakunnan elinkeinoelämän kehitykselle. Näin toteaa Eurajoki lausunnossaan Varsinais-Suomen ely-keskukselle koskien parannuksen tiesuunnitelmaa.

Kunta pitää Eurajoen kohdan uudistamista on ensiarvoisen tärkeänä, koska alueen työpaikkamäärät ja elinkeinoelämä ovat kehittyneet erittäin myönteisesti jo usean vuoden ajan ja liikennemäärät kasvaneet jatkuvasti.

Tiesuunnitelman mukaan Eurajoen kohdalle rakennetaan kaksi valtatien eritasoliittymää sekä uusi valtatien linjaus. Kunnan lausunnossa todetaan, että uudistus parantaa ennen kaikkea vilkkaasti liikennöidyn valtatie 8:n liikenneturvallisuutta ja alueen saavutettavuutta henkilöliikenteen ja elinkeinoelämän kannalta.

Eurajoen omista suunnitelmista lausunnossa mainitaan uudet yritysalueet ja kaupan palveluiden kehittäminen. Ne edellyttävät valtatieuudistusta, koska suunnitelmien toteuttaminen ei ole käytännössä mahdollista ennen sitä.

Eurajoki on aiemmin ostanut yli 20 hehtaarin peltoalueen valtatien uuden linjauksen lähettyviltä Auvintien pohjoispuolelta kehittääkseen sitä palvelujen alueena. Kunta on myös jo solminut alueelle esisopimuksen päivittäistavarakauppaa harjoittavan yrityksen kanssa. Yrityksen nimeä kunta ei ole paljastanut vedoten liikesalaisuuteen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut