Eurajokivarren asukkaat eivät jätevesikorvauksista juhli – "Lausuntojen ja valitusten määrä on varmaan ollut aika historiallisen suuri"

Nykyistä purkuputkipaikka kritisoinut Eurajoen vesiensuojeluyhdistys aikoo tutkia avin päätöksen tarkkaan ennen mahdollisia jatkotoimia.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston torstaina julkaistuissa lupaehdoissa JVP-Eura Oy:n määrättiin maksamaan korvauksia jokirannan kiinteistönomistajille takavuosien virkistyskäyttöhaitoista.

Euran Kiukaisissa maatilan omistava ja Mäkelän uimarantaa ylläpitävä Pasi Tuominen ei korvauksista hihkunut.

Hänet on oikeutettu 305 euron kertakorvaukseen, sillä hänen tilansa sijaitsee juuri ennen korvauksen rajakohtaa Eurakosken patoa.

– Ennen olisin käyttänyt sen rahamäärän vaikka sellaisiin laitteisiin, jolla olisi voinut reaaliajassa seurata joen tilaa. Jatkossakin tarvittaisiin tarkkailua.

– Ei tuollaisella korvauksella sitä haittaa korvata, että uimiseenkin tuli vuosien tauko. Ei tämä korvaus meille mikään joululahja ole, Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen hallituksessakin mukana oleva Tuominen harmitteli.

Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Seppo Varjonenkin näkisi, että korvauksia hyödynnettäisiin ennemmin joen hyväksi.

– Jos saisi sellaisen järjestelmän, että nämä korvaussumman saajat voisivat halutessaan luovuttaa summan tai osan siitä puolueettomalle rahastolle. Rahaston tehtävä olisi edesauttaa Eurajoen jokiluonnon hyvinvointia.

Avi sai runsain mitoin valituksia

Torstaina julkaistuissa monikymmensivuisissa päätöksissä merkittävässä osassa olivat muistutukset ja mielipiteet, joita Eurajoen purkuputkiasia oli poikinut niin yrityksiltä, yhdistyksiltä ja yksityishenkilöiltä.

Esimerkiksi pelkästään JVP-Eura Oy:n päätöksessä 154:stä muistutuksesta kaikkiaan 81 koski erilaisia valituksia, joissa Eurajokea pidettiin huonona purkuputkivaihtoehtona.

Yksi merkittävimmistä lausujista oli Teollisuuden Voima Oyj (TVO), joka muistutuksessaan totesi, että yhtiö on joutunut rajoittamaan vedenottoaan joesta vedenlaadun ollessa sopimaton talousveden valmistukseen. Tämän vuoksi ydinvoimayhtiö on katsonut, että Eurajoki ei sovellu jätevedenpuhdistamoiden purkuvesistöksi.

Yksi näkyvimpiä purkuputkipaikan kritisoijia on ollut Eurajoen vesiensuojeluyhdistys.

– Lausuntojen ja valitusten määrä on varmaan ollut aika historiallisen suuri. Tuskin avi saa usein päätöksiä, joissa on näinkin monta mielipidettä.

– Harmi tietenkin, ettei valittajien mielipide ei painanut tarpeeksi avin päätöksessä. Nyt meidän yhdistys tutkii päätökset läpikotaisin, ja tekee sen mukaan päätökset, yhdistyksen puheenjohtaja Varjonen totesi.

Aiotteko valittaa asiasta Vaasan hallinto-oikeuteen?

– No se on yksi mahdollisuus. Mutta tutkimme ensin asian juuriaan myöden.

Eurajoen läheisyydessä asuva Varjonen on joen aktiivikäyttäjiä. Hän kertoo, että joen laatu on ollut kohtalaisen hyvä tänä vuonna. Vähintään sitä hän toivoo joen olevan jatkossakin.

Hänen mukaansa päätöksessä oli monia hyviäkin seikkoja.

– Yhdistyksemme olisi toivonut JVP-Euran rakentavan varoaltaan jo ennen tätä päätöstä, mutta onneksi se nyt siellä velvoitetaan rakentamaan. Se parantaa varmuutta.

– Esimerkiksi tällä hetkellä hulevesien vaivaamalla JVP:llä voisi olla hyvinkin tarvetta käyttää varoallasta, Varjonen arvioi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut