Eurasta kotoisin oleva Jussi Helin, 16, on pelannut jo useamman vuoden Raumalla Pallo-Iiroissa. Iikka-isän tuki on ollut hänelle korvaamatonta. Jussi kertoo, ettei hän varmasti pelaisi edes Raumalla, jos isä ei olisi kuljettanut häntä jatkuvasti treeneihin.
Euralaisessa Helinien perheessä isänpäivää vietetään tänäkin vuonna hyvin perinteisesti perheen parissa. Marraskuinen juhla ei osu keskelle kiireisintä jalkapallokautta, toisin kuin äitienpäivät.
Lajille ovat perheessä omistautuneet jo usean vuoden ajan sekä isä että poika.
Lukiossa ensimmäistä vuotta opiskeleva Jussi, 16, on pelannut ensin Euran Pallossa ja sen jälkeen Rauman Pallo-Iiroissa.
Isä Iikka on ollut aktiivisesti mukana seuratoiminnassa. Viime kaudella, kun Jussi pelasi B-junioreiden SM-sarjaa, hän toimi pojan joukkueen apuvalmentajana.
– Olen aina ajatellut, että jos olen siellä kentän laidalla muutenkin, niin voin yhtä hyvin osallistua valmennukseen. Viime kaudella ajattelin, että saan viimeisen kerran jakaa lajin ja ennen kaikkea siihen menevän ajan Jussin kanssa.
Urheilulle uhratut tunnit arvokkaita
Iikka kertoo, että hän osaisi varmasti hurauttaa Euran ja Rauman välin vaikka silmät kiinni. Niin monta tuntia hän on samaa pätkää ajanut, milloin harjoituksiin ja milloin peleihin.
Toimittajan kysyessä, onko se ollut isän ja pojan välistä aikaa, Iikka nauraa.
– Periaattessa kai joo, mutta noiden nuorten huomio on yleensä kiinni älylaitteissa. Kyllä ne usein ovat olleet hiljaisia kilometrejä, mutta olemme myös paljon jutelleet tuolla välillä, hän jatkaa perään.
Lukuisia jalkapallon parissa vietettyjä tunteja Iikka ei vaihtaisi missään nimessä pois.
Hän miettii, että pojan polku olisi voinut olla hyvin erilainen, jos ystäväpiiri ei olisikaan löytynyt lajin parista.
– Kolikon kääntöpuoli voisi olla, että nuori olisi muokkaantunut täysin toisenlaiseksi. Urheilulla ja yhteisöllä on iso merkitys, ja ne ovat tärkeä osa poikaa, Iikka painottaa.
Rohkea hyppy Rauman suuntaan
Jussi aloitti jalkapalloharrastuksen jo pienenä poikana Eurassa.
Koska Iikalla on itsellään jalkapallotaustaa, hänet tempaistiin mukaan toimintaan. Se ei ollut mitenkään suunniteltua, Iikka tunnustaa.
Kehityksen myötä tie vei Euran Pallon riveistä Raumalle.
Iikka ihailee rohkeutta, jolla Jussi lähti aikoinaan Pallo-Iiroihin 12-vuotiaana. Joukkue oli vieras ja muut pojat vuotta vanhempia. Iikka myöntää, ettei olisi itse uskaltautunut aikanaan samaan.
– Oli se aika jännää aluksi. Muistan ekat treenit, jännitti tosi paljon, enkä alkuun uskaltanut puhua kenellekään. Kyllä se siitä sitten lähti, Jussi muistelee.
Isä mahdollistanut kulkemisen
Iikka tiedostaa olevansa etuoikeutettu, että hän on pystynyt olemaan aktiivisesti mukana pojan harrastuksessa.
Hän työskentelee Biolanilla myynti- ja markkinointijohtajana. Palavereja hän on vetänyt usein myös tien päältä.
– Minulle on periaatteessa sama, hoidanko töitäni konttorilla vai Äijänsuon parkkipaikalla. Oma työni on mahdollistanut sen, että olen voinut kuljettaa Jussia harjoituksiin paljon.
– Kyllä sillä on ollut valtava merkitys, että iskä on mua harjoituksiin kyrtsännyt. Ilman sitä en Raumalla edes nykyään pelaisi, Jussi kiittää.
Viime kesästä asti kilometrejä Rauman suuntaan on tullut vähemmän, ainakin kuljettamista vuoksi.
Jussi muutti asumaan Raumalle heti peruskoulun loputtua ja aloitti syksyllä opinnot Rauman lukiossa.
Asumista Raumalla oli kokeiltu jo parina kesänä aikaisemmin, ensin vanhempien kanssa ja edelliskesänä myös melko itsenäisesti.
Muutto oli Jussille iso helpotus.
– Kun joukkue ja kaikki ystävät olivat Raumalla, Jussilla ei oikein ollut mitään enää Eurassa. Se oli hänelle vaikeaa aikaa, Iikka kertoo.
Pojan muutto jätti tyhjiön
Iikka ei epäile hetkeäkään, etteikö Jussi pärjäisi yksin. Luonnollisesti arjen ja kotitalouden hallintaa on opeteltu pienin askelin. Nuorelle roskapussin vieminen on jo iso juttu.
– On pitänyt tiskata ja laittaa pyykit itse pesuun. En ole kotona Eurassa sellaiseen tottunut, Jussi kertoo.
Ruokahuolto on ollut yksi tärkeä asia, miksi vanhemmat ovat käyneet aktiivisesti piipahtamassa Raumalla.
– Kun urheilee aktiivisesti, ei voi syödä mitä vain tahansa "mättöä". On pakko huolehtia, että pojalla on myös kunnon ruokaa jääkaapissa, Iikka sanoo.
Suurin muutos on kuitenkin ollut eräänlainen tyhjiö, jonka Jussin muutto on jättänyt. Kotoa puuttuu jotakin.
Sunnuntaina Helineillä nostetaan lippu salkoon, vieraillaan hautausmaalla ja tavataan isovanhempia. Myös Jussin muutaman vuoden vanhempi sisko tulee kotiin.
Päivä on ohjelmaa täynnä, mutta illalla pojan itsenäistymisestä muistuttaa isää jälleen yksi asia.
– Illan urheilutarjontaa on katsomassa yksi silmäpari vähemmän.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.