Euralaiset pelkäävät jäävänsä syrjäkyläksi

Eurassa mahdolliseen liitokseen Rauman kanssa suhtaudutaan tyynesti.

Tiistai-iltainen kuntalaisten kuulemistilaisuus ei suuria tunteita nostattanut eikä kuntaliitos ole kunnassa noussut puheenaiheista päällimmäiseksi.

Koulukeskuksen auditoriossa tunnelma oli varauksellinen. Kuntalaiset tunnustavat Euran taloudelliset paineet ja rajalliset mahdollisuudet palvelujen tarjoamiseen myös tulevina vuosina. Liitoksessa Rauman kanssa ahdistaa pelko jäämisestä syrjäkyläksi. Euralaiset epäilevät, ettei Raumalla kuulla tai haluta kuulla kolmen vuoden sopimusajan jälkeen euralaisten tarpeita.

Johtava konsultti Mikko Kenni muistutti, että kuntarakenteita muutettaessa pyrkimyksenä on kuntalaisten palvelujen turvaaminen ja seudullisen elinvoimaisuuden sekä vetovoiman parantaminen.

Eura ja Rauma täydentävät toisiaan, vaikka yleisössä epäiltiinkin selvityksessä olevien Rauman talouslukujen perustuvan menneisiin aikoihin.