Euralaisnainen käytti henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa – 71-vuotias tuomittiin lukuisista rikoksista ehdolliseen vankeuteen

Oikeus käsitteli asiaa suljetuin ovin, joten monet yksityiskohdat ovat hämärän peitossa. Rikosnimikkeiden perusteella on selvää, että uhreista ainakin yksi on ollut lapsi.

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut 71-vuotiaan euralaisnaisen puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lukuisista rikoksista, joihin kuului niin fyysistä, henkistä kuin seksuaalistakin väkivaltaa. Syytelista koostui viidestä pahoinpitelystä, kolmesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta vapaudenriistosta ja yhdestä kunnianloukkauksesta.

Käräjäoikeus käsitteli asiaa suljetuin ovin asianomistajien yksityiselämän suojelemiseksi mutta julkaisi tuomiosta perjantaina julkisen selosteen.

Teot jatkuivat vuosia

Selosteen mukaan teoissa oli kyse "pitkään jatkuneesta ja säännöllisestä saman motivaatiotaustan omanneesta menettelystä". Teot ajoittuivat vuosille 2014–2017, paitsi kunninaloukkaus, joka ajoittui vuosille 2017–2020.

Pahoinpitelyt olivat oikeuden mukaan henkistä ja fyysistä väkivaltaa, jonka tarkoituksena oli pääosin kurittaminen ja ojentaminen.

Seksuaalisia tekoja koskevissa syytekohdissa kyse taas oli siitä, että nainen pakotti asianomistajia, jotka ovat "olosuhteiden aiheuttaman pelkotilansa" takia olleet "kykenemättömiä ilmaisemaan tahtoaan", eikä heillä ollut mahdollisuutta toimia toisin.

Vapaudenriistoon nainen syyllistyi riistäessään asianomistajien liikkumisvapauden ja eristämällä nämä suljettuun tilaan, josta ei ollut mahdollisuutta poistua. Kunnianloukkauksessa kysymys oli halventamisesta.

Julkisesta selosteesta ei käy ilmi, kuinka monta asianomistajaa eli uhria jutussa oli ja olivatko he kaikki lapsia. Syytteet lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertovat, että ainakin yksi lapsi on ollut seksuaalisen teon uhrina.

Kiisti itse kokonaan

Nainen itse kiisti kaikki syytteet kokonaisuudessaan. Hänen esittämänsä vaihtoehtoinen tapahtumainkulku ei kuitenkaan saanut oikeuden mukaan tukea todistelusta.

Syytteissä kuvattu menettely puolestaan selvitettiin asianomistajien yhdenmukaisilla ja uskottavilla kertomuksilla, todistajien kertomuksilla sekä kirjallisen todistelun perusteella.

Kirjallisina todisteina käytettiin muun muassa kolmea videotallennetta, valokuvia ja lääkärinlausuntoja. Oikeudelle ei jäänyt naisen syyllisyydestä varteenotettavaa epäilystä.

Vuonna 1950 syntynyt nainen tuomittiin ensikertalaisena yhden vuoden ja kuuden kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hänet velvoitettiin lisäksi suorittamaan asianomistajille traumaperäisestä stressihäiriöstä, kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta yhteensä 4100 euroa sekä kärsimyksestä yhteensä 12 200 euroa korvauksia.

Ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut