Rauman kaupunki aikoo myydä kolme Seminaarinmäen kiinteistöä luultavasti ideakilpailulla. Pääsimme tutustumaan rakennusten suojeltuihin yksityiskohtiin.
Yleisövuoroja odotellaan myöhemmin talvella Petäjäkseen ja Merijakamolle.
Nuorten kyvyt- ja äänet esiin -palkinnot jaettiin perjantaina Jyväskylässä.
Kaupunki ja ely jatkavat kalojen yksilöllistä seurantaa. Se tuo lisää tietoa taimenien liikkeistä purossa.
Kolme varsin hyväkuntoista vaalimainosta oli ripustettu valtatie 12:n varteen.
Omaa kylätietään voi ehdottaa Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry järjestämään kilpailuun.
Tälla kertaa voittaja nappasi 135 672 euron potin.
Uuden toimitusjohtajan rekrytointi aloitetaan pikapuoliin.
Valtakunnallisen Nuorten kyvyt ja äänet esiin -tilaisuudessa Jyväskylässä palkittiin nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden eteen töitä tehneitä ihmisiä ympäri Suomea.
Viiden ja kymmenen prosentin korotukset koskevat sekä perus- että käyttömaksuja, eikä elintarviketeollisuuskaan välty hinnannostolta.
Linus Nyman maalasi kahdesti.
Syysmuotisivut
Lokakuun ensimmäisellä viikolla maanantaista lauantaihin 2.–7.10. paikalliset ravintolat tarjoilevat valikoituja 13 euron hintaisia à la carte -annoksia raumalaisten iloksi.
Sambialaiset Jane Nawakwi ja Febby Katongo ovat motivoituneita ison elämänmuutoksen keskellä. JOTPA-hoiva-avustajakoulutus vastaa osaltaan Satakunnan pulaan hoitotyöntekijöistä.
Rauman seudulla tehdään asuntokauppaa hiljaisemman loppuvuoden jälkeen tasaiseen tahtiin. Korkojen kehitys ja energian hinnan nousu olivat samaan aikaan iso muutos, mutta tilanne on jo tasaantunut.
Lainamarkkinat ovat kehittyneet nopeasti, ja yksi merkittävä kehitysaskel on ollut vaihtoehtoisten lainanantajien nousu. Nämä lainanantajat, jotka vaihtelevat verkkoalustoista vertaislainaverkostoihin, ovat alkaneet muokata lainamaisemaa tarjoamalla m…
Lue uusin Osaava Rauma -näköislehtenä tästä
On surullista, miten paljon saimme vastauksia, kun pyysimme raumanseutulaisia kertomaan kokemuksistaan koulukiusaamisesta.
Olipa kerran mies- tai naisoletettu, ikä siinä kuudenkympin hujakoilla.
Isoja ongelmia on nyt jo monissa Rauman kokoluokan kaupungeissa. Gävlessä paikalliset rikollisjengit ovat herättäneet kauhua jo muutaman vuoden ajan: murhia, väkivaltaa ja varkauksia.
Satakunnan hyvinvointialue julkisti Säkylässä suunnitelmansa tulevasta terveydenhoidosta Satakunnassa. Punainen lanka oli keskittäminen. Näkemyksemme vahvistui.
Turha onkin kiistää, etteivätkö ne olisi osoittaneet tarpeellisuutensa, sen verran tiheään tahtiin niitä tulee jalkakäytävillä vastaan.
Kunnan eri toimielimien valmisteluaineistosta käy nimittäin ilmi, että Euran sivistyspalveluihin – eritoten kasvatukseen ja opetukseen – olisi kohdistumassa tarpeeseen nähden jopa miljoonaluokan rahoitusvaje.