Euralaisyritykseltä joululahjaraha ja Lukko-Säätiöltä tuplahaku – Lasten harrastuksista halutaan pitää kiinni viimeiseen asti

Lasten harrastetukia on myönnetty aikaisempaa enemmän.

Raumalla lasten harrastetukia on haettu aikaisempaa enemmän. Eurassa Mannerheimin lastensuojeluliitto sai paikalliselta Eupart Oy:lta joululahjarahan, jota yhdistys voi jakaa euralaisten lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen. Hakuaika jatkuu vielä tammikuun loppuun.

Lasten harrastekustannuksiin myönnettäviä tukia on haettu viime vuonna aikaisempaa enemmän Rauman seudulla.

Esimerkiksi Rauman Pelastakaa lapset ry:n Eväitä Elämälle -harrastetukea myönnettiin 15 prosenttia enemmän vuonna 2022 kuin vuotta aiemmin.

Yhdistyksen puheenjohtaja Elina Junnila arvelee, että suurimpana vaikuttimena on ollut työllisyystilanne. Kohonneiden energiakustannusten hän uskoo näkyvän hakijoiden määrässä viiveellä.

Lukko-Säätiön syksyn haussa kiristynyt taloustilanne ei vielä näkynyt, mutta Antti Raannan, Janne Niskalan ja Petri Vehasen perustamaan Gottippäi-tukirahastoon hakemuksia tuli sen sijaan ennätysmäärä. Haku sulkeutui joulun alla.

– Lukko-Säätiö on reagoinut vallitsevaan maailmantilanteeseen niin, että se avasi talveksi uuden haun, Rauman Lukon seurapäällikkö Antti Saarinen kertoo.

Hakijoita oli suurin piirtein saman verran kuin syksyn haussa. Yhteensä säätiö on auttanut perheitä Saarisen karkean arvion mukaan kaksinkertaisen määrän edelliseen kauteen verrattuna.

Kaikkiin harrastuksiin

Eurassa Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisyhdistys sai joululahjarahana lahjoituksen Eupart Oy:lta, joka halusi tukea paikallisten lasten ja nuorten harrastamista.

Lahjoituksen myötä yhdistyksellä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus tukea yksittäisten lasten harrastamista.

MLL Euran puheenjohtaja Sanna Salomaa kertoo, että tukea voivat hakea kaikki euralaiset lapset ja nuoret, myös muiden Euran MLL-yhdistysten alueilla asuvat. Haku päättyy tammikuun lopussa.

Hakemuksia ei toistaiseksi ole tullut montaa, mutta Salomaa ja yhdistyksen sihteeri Heli Toivola uskovat, että tarvetta kyllä on. Välillä perheet pyrkivät viimeisen asti pitämään kiinni lasten harrastuksista.

– Vähävaraisissa perheissä lapset eivät välttämättä ole päässeet lainkaan harrastamaan. Nyt pääsee kokeilemaan ilman sitoutumista pitkäkestoisen harrastukseen. Kaikki tiedot käsittelemme luottamuksellisesti, he painottavat.

Salomaa ja Toivola arvelevat, että kaikilla perheillä ei ole välttämättä voimavaroja tehdä hakemusta. Tästä syystä sen voi tehdä kuka vain perheen läheinen, joka katsoo lapsella olevan siihen tarvetta.

– Harrastuksen ei tarvitse olla liikuntaharrastus, vaan mitä vain. Tukea voi hakea myös vaikka jotain kurssia, uimahallin tai aktiviteettipuiston lippuja varten, Salomaa huomauttaa.

Kohdistettua apua

Rauman Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -harrastetukea voivat hakea raumalaiset lapset ympäri vuoden. Tuki on voimassa aina vuoden kerrallaan, ja se on 300 euroa lasta kohden.

Yhdistys on tehnyt paljon yhteistyötä eri seurojen ja toimijoiden kanssa.

– Olemme heidän kauttaan päässeet suoraan auttamaan rahallista tukea tarvitsevia lapsia. Tukimahdollisuuksista olemme ohjeistaneet seuroja puhumaan kaikille yhteisesti, Elina Junnila sanoo.

Yhdistys jakaa myös oppimateriaalitukea sekä ruokalahjakortteja.

Junnila uskoo, että kynnys hakea eri tukimuotoja on madaltanut. Hakeminen onnistuu nykyään sähköisesti, ilman henkilökohtaista käyntiä tai soittoa.

Talkoot kiinnostavat

Tänä vuonna Rauman Lukon ikäluokkajoukkueiden varainkeruu on ollut tavallista aktiivisempaa. Talkoo- ja mainosmyynti-innostuksen Antti Saarinen uskoo kumpuavan vallitsevasta maailmantilanteesta.

– Myös vanhemmat ovat olleet aktiivisia sen suhteen, että oman joukkueen kustannukset pysyvät maltillisina.

Saarisen tietoon ei ole tullut, että joku olisi joutunut lopettamaan harrastuksen maksujen vuoksi. Hän mainitsee, että ikäkausi pystyy hyvin reagoimaan tilanteeseen ja järjestämään tiukassa paikassa esimerkiksi erien pilkkomista ja varustetukea.

Energian raju hinnannousu vaikuttaa eniten juuri jäälajeihin. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla jäälajien kustannukset ovat nousseet huimasti.

Tammikuun alussa uuden sähkösopimuksen myötä Tuki-Areenan jäähintoja nostettiin hieman, mutta Saarisen mukaan korotuksia ei ole tuotu suoraan harrastajien maksettavaksi.

Myös polttoaineen hinnannousu on lisännyt turnausmatkojen kustannuksia. Pienimmillä kiekkoilijoilla muutos ei ole ollut niin tuntuva, sillä bussilla kulkemista on vähemmän.

Saarinen huomauttaa, että Lukko-säätiön ja Raumalaiskiekkoilun Tuki ry:n ansiosta raumalaiset lajin harrastajat ovat onnellisessa asemassa kustannusten suhteen.

– Tukijat ovat pystyneet reagoimaan, ja ilman niitä tilanne voisi meilläkin olla aivan toinen.

Musiikkiopiston harrastajamäärät ennallaan

Rauman musiikkiopistossa harrastajamäärät ovat pysyneet koronan jälkeen ennallaan. Musiikkiopiston rehtori Mira Ellmén kertoo sähköpostilla, ettei lopettaneita tai keskeyttäneitä ole ollut normaalia enempää.

– Voin hyvin olla väärässäkin, mutta minusta tuntuu, että tiukan paikan tullen aikuiset säästävät ensin omista harrastusmenoistaan ja pyrkivät viimeiseen asti turvaamaan lastensa harrastamisen, hän arvelee.

Musiikkiopiston oppilaspaikkamaksuun on mahdollista hakea maksualennusta taloudellisista syistä erillisellä hakemuslomakkeella. Hakijoiden määrä on pysynyt usean vuoden suurin piirtein samana, myös viime syyslukukaudella. Parhaillaan on menossa kevään haku, johon Ellmén odottaa mahdollisesti aiempaa enemmän hakemuksia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut