Euran demarit teki henkilövalinnat ensi vuodelle ja linjasi tavoitteensa kuntavaaleihin

Paikallisyhdistys kokoontui syyskokoukseen sunnuntaina.

Sosialidemokraattisen puolueen eli SDP:n Euran paikallisyhdistys, joka tituleeraa itseään tuttavallisesti Euran demareiksi, on kokoontunut syyskokoukseen eilen sunnuntaina. Syyskokouksessa tehtiin yhdistyksen henkilövalinnat ensi vuodelle ja linjattiin tavoitteet ensi kevään kuntavaaleihin.

Euran demarien puheenjohtajana jatkaa Harri Lehtonen. Hän on Euran kunnanhallituksen puheenjohtaja ja toimii lisäksi myös SDP:n Satakunnan piirin puheenjohtajana.

Varapuheenjohtajana jatkaa Maaret Vainio. Johtokunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin Ari Reunanen, Pertti Susi, Tiina Vihavainen, Sirpa Satola, Hannu Arvola, Minna Siivonen ja Tero Setälä. Varalle valittiin Veikko Nurmi, Matti Saksa ja Kirsti Arvola.

Euran demarien tavoitteena on olla Euran suurin puolue. Sitä se on tälläkin hetkellä 13:lla valtuutetulla.

Tiedotteen mukaan yhdistys "aikoo panostaa jatkossakin kuntalaisten arkea lähellä olevien asioiden edistämiseen, joista vasta valmistunut uusi päiväkoti ja vanhus- ja terveyspalveluiden laadukkaan toimivuuden takaaminen korona-kriisin keskellä ovat tärkeitä esimerkkejä".

Yhdistys kertoo myös tavoittelevansa laajaa ehdokasasettelua kunnan joka osaan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut