Euran historiaa kirjoittamaan Anna Sivula

Euran historiasta halutaan kertomus ihmisistä, ei kuntabyrokratiasta. Kuva: Euran kotiseutuarkisto.

Euran kunnan historiateoksen kirjoittanee professori Anna Sivula työryhmänsä kanssa. Filosofian tohtori Sivula on Turun yliopiston Porin yksikön kulttuuriperinnön tutkimuksen professori ja yleisen historian dosentti.

Valtuusto päätti kunnan 150-vuotisjuhlapäätöksenään 19.9.2016 käynnistää Euran historian kirjoittamistyön ajalta 1866-2016. Kunnanhallituksen tehtäväksi tuli tuolloin hoitaa tarvittava kilpailutus ja valita tekijä.

Kunnanhallituksen maanantaina 3.4. tekemän päätöksen mukaan kilpailutusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, sillä hankintalaki ei koska yhteisesti rahoitettuja tutkimushankkeita, jotka julkaistaan. Historianteoksen kirjoituksesta voidaan siis nyt ryhtyä tekemään sopimusta Sivulan kanssa.

Euran kulttuuritoimenjohtaja Sirpa Wahlqvist kertoo, että uuteen historiateokseen otetaan mukaan kaikki alueet, jotka ovat nyt osa Euran kuntaa: Hinnerjoki, Honkilahti, Kiukainen ja Eura.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.