Euran kunta linjasi koronasuosituksia: kunnan tiloissa keskeytetään harrastustoiminta, kirjastot ja uimahalli pysyvät vielä auki

Sataopiston toiminta Euran kunnan tiloissa keskeytetään aikuisten ryhmien osalta. Aikuisten etäopetus, -luennot ym. sekä ulkona tapahtuva opetus jatkuu edelleen. Lasten ja nuorten opetus jatkuu nykyisellään.

| Päivitetty

Euran kunnan koronavirusepidemiaan liittyviä rajoituksia ja toimenpiteitä arvioiva työryhmä kokoontui perjantaina arvioimaan Satakunnan alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmän (ATTR) antamia suosituksia Euran kunnassa.

Kunta tiedotti työryhmän tehneen seuraavia linjauksia:

Yleinen maskisuositus pysyy voimassa. Suositus koskee myös kaikkia kuudennen luokan oppilaita, sekä viidennen luokan oppilaita siltä osin, kun koulussa on yhdysluokkia, joissa 5-luokkalaiset ja 6-luokkalaiset opiskelevat samassa tilassa.

Ylioppilaskirjoitukset pyritään järjestämään ATTR:n ohjeistuksen mukaan myös niille nuorille, jotka ovat karanteenissa mutta joilla ei ole todettu koronatartuntaa. Tarkemmat ohjeet tulevat myöhemmin. Lukio-opetusta jatketaan lähiopetuksena toistaiseksi, mutta mahdollisiin muutoksiin etä- tai hybridi-opetuksen osalta voidaan reagoida hyvinkin nopeasti.

Sataopiston toiminta Euran kunnan tiloissa keskeytetään aikuisten ryhmien osalta. Aikuisten etäopetus, -luennot ym. sekä ulkona tapahtuva opetus jatkuu edelleen. Lasten ja nuorten opetus jatkuu nykyisellään.

Kirjastot ja omatoimikirjastot pysyvät auki nykyisellään. Lehtilukusalin käyttöä ja turhaa oleskelua kirjastossa ja näyttelytilassa tulee välttää. Kirjastoissa asioinnin aikasuositus on 15 minuuttia. Kirjaston kokoustila suljetaan.

Kaikissa kunnan tiloissa, mukaan lukien koulut ja urheilutalo, keskeytetään aikuisten harrastustoiminta välittömästi. Lasten ja nuorten harrastustoimintaa voidaan jatkaa.

Euran uimahalli jatkaa toimintaansa 18.2.2021 antamiensa rajoitusten mukaan. Muun muassa saunat ovat kiinni ja kävijöiden määrää rajoitetaan. Kiperin rantasaunan toiminta keskeytetään 22.2.2021 alkaen viitaten uimahallin rajoituksiin ja aikuisten harrastustoiminnan keskeyttämiseen kunnan tiloissa.

Kunnan henkilöstölle suositellaan edelleen vahvasti etätyöskentelyä niissä toiminnoissa, joissa se on mahdollista. Kokoukset tulee järjestää ensisijaisesti etäyhteyksin.

Kaikkia rajoituksia ja toimintojen aukioloja seurataan päivittäin, ja mahdolliset muutokset voidaan toimeenpanna nopeallakin aikataululla.

Päivitetty: Sataopiston toiminta Euran kunnan tiloissa keskeytetään aikuisten ryhmien osalta. Aikuisten etäopetus, -luennot ym. sekä ulkona tapahtuva opetus jatkuu edelleen. Lasten ja nuorten opetus jatkuu nykyisellään.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut