Euran murhajuttu on nyt syyttäjällä, joka joutunee lykkäämään syytteiden nostamista – syyttämisestä ei kuitenkaan ole epäselvyyttä: "Heti kun mahdollista"

Miehen epäillään murhanneen oman äitinsä Eurassa. Tapaukseen on viitattu aiemmin Panelian murhana, mutta Panelia-yhteys on osoittautunut virheelliseksi.

Niin sanottu Euran murhajuttu on siirtynyt poliisin esitutkinnasta syyttäjälle syyteharkintaan. Syytteiden noston määräpäivän piti olla 3. syyskuuta eli ensi viikon perjantai, mutta aluesyyttäjä Anna Tammi Länsi-Suomen syyttäjänvirastosta kertoo aikovansa hakea käräjäoikeudelta lykkäystä kyseiseen määräpäivään.

– Syy sille, miksei syytettä voida vielä nostaa, on salassapidettävä asia, joten en voi sitä kertoa. Se on minusta ja muusta oikeuslaitoksesta riippumaton syy, Tammi sanoo Länsi-Suomelle.

Syytteet nostetaan heti kun mahdollista

Helatorstaina tapahtuneesta murhasta epäillään vuonna 1997 syntynyttä eurajokelaismiestä, joka on ollut vangittuna tekopäivästä lähtien. Hänen epäillään murhanneen oman äitinsä.

Tutkintavankeudessa mies pysyy edelleen.

Aluesyyttäjä Tammi on ollut tapauksen esitutkintavaiheessa jo aktiivisesti mukana ja tuntee kokonaisuuden melko hyvin.

– Olen käynyt neuvotteluja rikosnimikkeestä jo heti esitutkinnan alkuvaiheessa, ja kesän korvalla kävimme tutkinnanjohtajan ja jutun päätutkijan kanssa kokonaisuuden vielä läpi. Yhteistyö on sujunut hyvin, ja esitutkinta on hoidettu asianmukaisesti, Tammi kertoo.

Niinpä syytteiden nostamisesta ei sinänsä ole epäselvyyttä, vaikka niitä nyt sananmukaisesti harkitaankin.

– Syyte nostetaan heti, kun se on mahdollista.

Juttu jatkuu laatikon jälkeen.

Korjaus: "Panelian murha" on ollut virheellinen ilmaus

Tarkkasilmäinen euralaislukija on huomauttanut toimitukselle, että aiemmin Länsi-Suomen jutuissa käytetty ilmaus "Panelian murha" ei pidä paikkaansa, sillä epäillyn murhan tapahtumapaikka olisi ollut pikemminkin Vaaniin alueella.

Vaanii on kanta-Euraa ennemmin kuin Paneliaa.

Länsi-Suomi kysyi asiaa poliisilta, jolla ei myöskään ole ollut termin käytöstä aiemmin huomautettavaa.

Korjaus osoittautui kuitenkin aiheelliseksi myös poliisin mielestä.

Toimitus kiittää lukijaa ja käyttää jatkossa tapauksesta muotoilua "Euran murha", kuten tässäkin jutussa.

Saattaa mennä ensi vuoden puolelle

Milloin juttua sitten päästään oikeudessa istumaan?

Tammen arvion mukaan "tuskin aivan näinä aikoina". Vielä ei ole varmuutta, kuinka pitkä jatkoaika syytteen nostamisen määräpäivälle annetaan.

Lain mukaan vastaajan ollessa vangittuna asia on käsiteltävä oikeudessa kahden viikon kuluessa syytteiden nostamisesta. Koska syytteiden nostamisen ajankohta on avoin, ei käsittelyaikatauluakaan vielä tiedetä.

– Voi olla, että ainakin jutun pääkäsittely menee ensi vuoden puolelle.

Murha käsitellään omana juttunaan

Miestä vastaan harkitaan syytteitä myös muista teoista muilla rikosnimikkeillä, Tammi kertoo.

Hän ei voi kommentoida niitä tarkemmin, mutta esimerkiksi Iltalehti kertoi jo toukokuussa, että miestä epäillään muuan naapurinsa talon polttamisesta viime marraskuussa.

Murha-asia tullaan todennäköisesti käsittelemään oikeudessa muista rikoksista erillisenä kokonaisuutena.

– Jo sensitiivisyyssyistä murha-asia on tarkoitus käsitellä omana juttunaan, jottei samassa oikeudenkäynnissä ole toisiinsa liittymättömiä asianosaisia, Tammi sanoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut