Euran Perussuomalaisia Tynkkysen erottaminen tyrmistyttää

Euran Perussuomalaiset on tyrmistynyt puoluehallituksen yksimielisestä päätöksestä erottaa puolueen kolmas varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen. Euran Perussuomalaiset pitää puoluehallituksen päätöstä yliampuvana.

– Selvää on, että merkittävä osa puolueen kannattajista ja kentästä seisoo Tynkkysen takana, ja moni on ehkä pysynyt puolueessa vain, koska kolmas varapuheenjohtaja on vetänyt tiukempaa linjaa. On todennäköistä että puoluehallituksen päätös aiheuttaa suuren eroaallon ja kannatuksen entistäkin suuremman alamäen. Muun muassa tämän vuoksi erottaminen vaikuttaa täysin järjettömältä, todetaan Vesa Suvannon ja Vesa-Matti Junnilan kirjaamassa julkilausumassa.

Euran Perussuomalaiset vaatiikin puoluehallitukselta tarkempaa selontekoa päätöksen taustoista ja varmistusta siitä, että päätös on tehty kaikissa ruumiin ja sielun voimissa. Euralaiset pitävät julkisuuteen annettua selitystä Tynkkysen nimilistan rikollisuudesta selkeänä tekosyynä.

– Perussuomalaisten puoluehallitus ei onneksi ole tuomioistuin, jonka tehtävä on päättää asioiden laillisuudesta, tiedotteessa todetaan.