Euran perusturvajohtaja on erotettu

Euran perusturvajohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäki on erotettu. Euran kunnanhallitus päätti asiasta aamulla pidetyssä kokouksessa.

Lehtomäen irtisanominen liittyy viime vuonna tapahtuneisiin lainvastaisiin lääkäripalveluiden hankintoihin. Euraan hankittiin palveluita yksityisiltä lääkäriyhtiöiltä noin 350 000 euron arvosta suorahankintana Lehtomäen päätöksillä.

Lehtomäki itse on myöntänyt tehneensä virheen, mutta painottanut Euran kunnan hyötyneen tehdyistä sopimuksista.

Euran kunnanjohtajan Juha Majalahden ehdotuksen mukaisesti Lehtomäki irtisanottiin perusturvajohtajan virasta ja hänet vapautettiin välittömästi virantoimituksesta.

Juttua päivitetty 27.6. kello 12.30.