Euran perusturvajohtajan virkatoimista esitetään potkujen antamista

Yksityisiä lääkäripalveluita ostettiin suorahankintana ilman kilpailuttamista.

Euran perusturvajohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäen virkatoimet ovat johtamassa hänen irtisanomiseensa. Asia on juhannuksen jälkeen maanantaina Euran kunnanhallituksen käsittelyssä.

Euran kunnanjohtaja Juha Majalahden ehdotus on, että Lehtomäki irtisanotaan perusturvajohtajan virasta ja hänet vapautetaan välittömästi virantoimituksesta. Majalahti katsoo, että Lehtomäki on toiminut kunnallisen viranhaltijalain vastaisesti ja jättänyt noudattamatta työnantajan antamia määräyksiä.

Kunnanjohtajan esittelyn mukaan perusturvajohtaja Lehtomäki on menettänyt luottamuksen, koska häneltä on evätty vastuuvapauden myöntäminen liittyen lääkäripalveluiden hankintaan viime vuonna. Euraan hankittiin palveluita yksityisiltä lääkäriyhtiöiltä noin 350 000 euron arvosta suorahankintana Lehtomäen päätöksillä.

Lehtomäki on myöntänyt tehneensä muotovirheen lääkäripalveluiden hankinnassa mutta korostaa Euran kunnan hyötyneen tehdyistä sopimuksista, kun Euran omia lääkäriresursseja on täydennetty tarkoin valituilla erikoislääkäripalveluilla.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut