Euran rinkilöitä saa etsiä, mutta lapskoussia löytyy

Euran rinkilä niitti vastikään mainetta ja kunniaa, kun kahvitalo Paulig valitsi sen Satakunnan maakuntaherkuksi. Rinkilöiden makuun halajavan kahvittelijan on kuitenkin lähes mahdotonta löytää maakuntarinkilöitä tarjoavaa kahvilaa kunnasta.

Kauttuan Jokisaunan omistaja Petri Helander kertoo, että heillä Euran rinkilöitä on myynnissä vain satunnaisesti, kun niitä on esimerkiksi jäänyt yli saunalla järjestetyistä juhlatilaisuuksista.

– Eurassa ei sitä paitsi juurikaan ole kahvilakulttuuria, sillä ihmiset juovat kahvinsa yleensä kotona.

Rauman perinneruoka lapskoussiin törmää keskellä arkeakin siellä täällä kaupungin ruokapaikkojen lounaslistoilla. Sitä tarjotaan myös koululaisille ja henkilöstöruokaloissa.

Tullista tulleille lapskoussi saattaa aluksi aiheuttaa ihmetystä, mutta pienen opastuksen ja voisilmän asettelun jälkeen perinneruoka kerää kehuja.

– Ruoka ei ulkonäöllään hurmaa, mutta sitä ei saa pelästyä. Annoksen ympärille kirpoaa herkästi keskustelua laajemminkin Rauman historiasta, Rauman matkailupäällikkö Irene Villanen kertoo.