Euran uimahalli tarvitseemenoihin kunnan tukea

Euran uimahalli on ollut uudistettuna käytössä vasta vajaan vuoden. Käyttäjiä on ollut liki kolmesataa päivittäin mutta tulot eivät kata menoja.

Uima-ja urheiluhalliyhtiö on joutunut myöntämään arvionsa liian optimistisiksi. Tuloja ei kerry tarpeeksi, jotta kulut hoituisivat.

Jo viime kunnanvaltuustossa ennakoitiin, että kunnan tukea tarvitaan jatkossakin ja nimenomaan käyttökulujen kattamiseen, vaikka aikanaan täysin toisin sovittiin.

Kunnanhallitus pohti asiaa maanantaina mutta ei tässä vaiheessa tehnyt asiassa ratkaisua. Laskelmien mukaan kunta joutuisi halliyhtiön käyttömenoja tukemaan vuosittain noin 220 000 eurolla ainakin vuoteen 2018 saakka.

Lue lisää keskiviikon Länsi-Suomesta