Oppilaan äiti varoitti Euran yhteiskoulua poikansa uhkauksesta – tilanne oli rehtorin mukaan ohi puolessa tunnissa

Poliisi tuli nopeasti paikalle, tilanne oli ohi puolessa tunnissa.

| Päivitetty

Euran yhteiskoulun viikko alkoi epätavallisesti, kun kouluun kohdistui väkivallan uhka. Erään oppilaan äiti soitti aamulla kouluun ja kertoi poikansa uhanneen koulua väkivallalla.

Uhkausta ei esitetty sosiaalisessa mediassa vaan kotona.

Uhka otettiin koulussa vakavasti, ja rehtori Jukka Pirttimäki soitti 112-hälytysnumeroon.

Ovet lukittiin

Varautumiseen kuului myös koulun kaikkien ovien lukitseminen. Lukkoon laitettiin niin ulko-ovet kuin luokkienkin ovet.

Poliisi saapui nopeasti paikalle, ja tilanne oli rehtorin mukaan ohi noin puolessa tunnissa. Uhkaaja ei päässyt koululle.

– Oppilaisiin ja kouluun ei kohdistunut konkreettista uhkaa. Poliisi kuulutti vielä keskusradion kautta, että tilanne on ohi ja nyt on turvallista, Pirttimäki kertoi.

Pirttimäen mukaan kaikki sujui oppitunneilla rauhallisesti. Ylioppilaskirjoituksissa istuville abeille Pirttimäki kävi kertomassa asiasta tilanteen ollessa ohi.

– Halusin, että he tietävät asiasta, kun tulevat kirjoituksista.

Erityisesti kouluampumisten jälkeen Suomen kouluissa on tehty varautumissuunnitelmia. Pirttimäen mukaan heilläkin on turvallisuussuunnitelma päivitetty vastikään, ja se toimi hyvin.

Koodi kertoi

– Tieto opettajille meni Wilma-viestillä. Lisäksi kuulutuksessa käytettiin sovittua koodia ovien lukitsemisesta. Itse kiertelin katsomassa, että ovet ovat lukossa.

Koulupäivä jatkui Eurassa normaalisti. Oppilailla oli mahdollisuus niin halutessaan jutella asiasta kuraattorin tai terveydenhoitajan kanssa.

– Ainahan tällaiset uhkaukset tehdään tietyssä mielentilassa ja siitä on vielä pitkä matka tekoihin. Mutta eihän sitä koskaan pysty ennustamaan, Pirttimäki mietti tilanteen lauettua onnellisesti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut