Eurassa kiinnijäänyt asuntomurtokopla kuudeksi vuodeksi vankilaan

Eurassa viime elokuussa kiinni jääneet liettulaiset johdattivat virkavallan laajan asuntomurtosarjan jäljille, jota päästiin viime viikolla käsittelemään oikeudessa.


Varsinais-Suomen käräjäoikeus luki syytetyille syytteet kaikkiaan 69:stä omaisuusrikoksesta, jotka toteutettiin eri puolilla eteläistä Suomea.


Oikeus tuomitsi  neljä liettualaista yhteistuumin toteutetuista 55 törkeästä varkaudesta, 10 törkeän varkauden yrityksestä, yhteensä 69 eri rikoksesta kukin kuudeksi vuodeksi vankeuteen.


Jatkoa on vielä tulossa. Poliisilta on syyttäjälle lähipäivinä siirtymässä samaan juttusarjaan oleellisesti rikokset, jotka tehtiin kesä-heinäkuussa 2012.


Syytteen nostoa odottaa kahden nyt alioikeudessa kuuden vuoden tuomioon jo tuomitun liettualaisen sekä heidän Tanskassa vastaavanlaisista rikoksista kiinnijääneiden Suomeen esitutkintaa varten luovutettujen rikoskumppanien osalta loput 100 vastaavanlaista rikosta.


Poliisin tiedotteen mukaan tuomio ei kuitenkaan tule olennaisesti kasvamaan. Suomalaisen lainsäädännön mukaan tulevat kaksi nyt kuuden vuoden tuomion saanutta liettualaista käytännössä saamaan "anteeksi" lähes 100 rikosta, koska korkein mahdollinen tuomio omaisuusrikosten osalta voi olla 7 vuotta vankeutta oli niitä määrällisesti kuinka monta tahansa.