
Euran Kauttualla on myynnissä lähes 1,5 miljoonan euron arvoinen kiinteistö, sillä Jarl Eklundin suunnittelemalle Villa Bertel Ahlströmille etsitään uutta omistajaa.
Myynti-ilmoituksen mukaan 1 450 000 euron sijoituksella saisi kymmenen huoneen ja 609 neliön kokoisen päärakennuksen, 127-neliöisen asuinhuoneistollisen autotallirakennuksen sekä 1940-luvulla rakennetun turvekattoisen hirsisaunan. Kohteen tontti on kaikkiaan 5,3 hehtaarin suuruinen, alkuperäinen puutarhasuunnitelma on pelkistynyt nykypäivään tultaessa.
Rakennusta on myynti-ilmoituksen mukaan kunnostettu 2000-luvun puolella mittavasti ulkopuolelta, mutta sisällä vaadittaneen päivityksiä sisustusmateriaalien, LVI-tekniikan sekä tilojen kalustuksen suhteen.
Vuonna 1911 silloisen paperitehtaan paikallisjohtaja Bertel Ahlströmille rakennettu klassistinen rakennus on ollut vuodesta 1989 aina kuluvan vuoden toukokuulle asti vuokrattuna Pyhäjärvi-instituutille. Nykyisin instituutti toimii Fankkeen teollisuusalueelta, Kuljetus-Perkkolan katon alta, HK Scanin naapurista. Vuokratilat ovat vähemmän idylliset, mutta isommat.