Eurassa polskittiin hiihtolomalla Vesisankarit-tapahtumassa

Ohjelmassa oli muun muassa melontaa, vesipalloa ja snorklausta.

Vesisankarit-liikuntatapahtuma rantautui torstaina ensimmäistä kertaa Euraan. Parin tunnin ajan Euran uimahallissa riitti vilskettä ja vipinää, kun osallistujat kiisivät rastilta toiselle.

– Halusimme tapahtuman Euraan nimenomaan hiihtolomalla, tapahtumavastaava, liikunnanohjaaja Mona Koski totesi.

Kolme yhdistystä lähti mukaan

Vesisankarit-hanke kannustaa monipuolisten vesillä liikkumisen taitojen harjoitteluun. Hanketta koordinoi Koululiikuntaliitto. Hanke on ollut käynnissä vuodesta 2015.

Tapahtumia järjestetään joko vain koululaisille tai sitten avoimina kaikelle kansalle. Eurassa kyse oli jälkimmäisestä.

Koski oli halunnut tapahtumasta yhteisöllinen. Niinpä kutsu järjestelyihin oli lähtenyt monelle taholle. Tällä kertaa kutsuun vastasivat ETUn vesipalloilijat, Euran Kanoottiklubi ja MLL Eura.

Lisäksi järjestelyissä olivat mukana Euran urheilutalon henkilökunta sekä kunnan liikunta- ja nuorisopalvelut.

– Yhteistyö on tärkeää ja siitä hyötyvät kaikki. Seurat saivat myös luvan mainostaa täällä toimintaansa, Koski huomautti.

Vesisankareissa toimintaa oli hallin kaikissa neljässä altaassa. Lastenaltaassa oli rastipisteitä perheen pienimmille ja opetusaltaassa pääsi testaamaan tasapainoaan juoksumatolla. Isoissa altaissa melottiin, pelattiin vesipalloa, snorklattiin ja uitiin pelastusliivit yllä.

Koski ei etukäteen osannut arvioida kävijämäärää, mutta kertoi olevansa tyytyväinen, jos 50 tulisi paikalle.

– Uudet tapahtumat aina ottavat aikansa. Mutta tarkoitus on pitää tämä seuraavaksi syyslomalla. Jos silloin tulisi enemmän väkeä.

Kanootilla tai omin voimin

Euran Kanoottiklubin altaassa pääsi oikeasti melomaan. Seuralla on talvikaudella uimahallissa vakiovuoro.

– Talvikauden tärkein harjoiteltava taito on pelastautuminen. Hallissa harjoitellaan niin itsensä kuin kaverinkin pelastamista, seuran puheenjohtaja Erkki Länsisyrjä kertoi.

Vesipalloa tapahtumassa oli ohjaamassa muun muassa Teemu Haitti. Ohjaus oli tietävissä käsissä, sillä Haitti on pelannut aikanaan SM-sarjaa ETUn joukkueessa. Mukana altaassa polskivat lapset Helmi ja Onni.

ETUlla ei tällä hetkellä ole vesipallossa kilpailutoimintaa, mutta Haitti ja toinen ex-mestaruussarjalainen Arttu Kiuru vetävät junioreille kerran viikossa harjoitukset.

– Siellä käy noin 15 junnua. Helmi on joukon ainoa tyttö. Tällä hetkellä pelaamme ihan vain omaksi iloksi, Teemu Haitti kertoili.

Raumalla ollaan huhtikuussa

Vesisankarit-tapahtumia oli viime vuoden loppuun mennessä järjestetty 122 paikkakunnalla yhteensä 242. Tapahtumat jatkuvat koko kevään 2020.

Raumalla vesisankarit pääsevät altaaseen koululaistapahtumassa 23.4. Saman viikon lauantaina 25.4. uimahallissa on kaikille avoin tapahtuma.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut