Eurassa tutkitaan viemäreiden tiiviyttä savukokein


Euran keskustan alueella tutkitaan viemäreiden tiiviyttä savukokein. Työt alkoivat tänään ja jatkuvat perjantaihin asti. Töitä tehdään Vahenojan, Kirkonkylänmäen ja Maasillan alueella.


Kokeella saadaan tietoa viemäreiden putkirikoista ja muista viemäröinnin vioista. Kokeen aikana savua purkautuu rakennusten katoilla viemärin tuuletusputkista ja esim. viemärin tarkastuskaivojen kansien kautta. Savu on vaaratonta eikä se värjää pintoja. Savu hälvenee muutamassa minuutissa.


Euran kunnan vesilaitos toivoo, että alueen talojen kaikissa lattiakaivoissa ja mahdollisesti käyttämättömien lavuaarien vesilukoissa on vettä. Kuivien vesilukkojen kautta savu saattaa päästä kiinteistöihin sisälle. Käytössä olevat WC-istuimet ja lavuaarit eivät vaadi toimenpiteitä.


Kunta toivoo, että asukkaat ottavat yhteyttä, jos talossa on paikalla hengitysvaikeuksistä kärsivä henkilö tai on pelättävissä, että paikalla oleva vanhus tai lapsi hätääntyy nähdessään savua. Ilmoitusta toivotaan myös, jos kiinteistössä on lemmikkieläin.