Europortsin toimitusjohtaja lähtee - "Omistajan kanssa eri linjoilla kehittämisestä"

Kun toimitusjohtaja ja omistaja ovat eri linjoilla strategiasta, on syytä vaihtaa maisemaa. Henkilökohtaiset itsekkäät syytkin vaikuttivat. Minulle avautui uusi mahdollisuus toisen työnantajan palveluksessa metsäteollisuudssa. Siitä kuullaan varmaan pian, kertoi Lehtinen.

| Päivitetty

Euroports Finlandin toimitusjohtaja Timo Lehtinen jättää satamaoperaattorin joulukuun alussa.

Euroports on aloittanut seuraajan etsimisen. Sillä välin Pietarsaaren päällikkö Pauli Rautiainen toimii väliaikaisena Euroports Finlandin toimitusjohtajana.

- Lehtisen johdolla Euroports Finland on kehittänyt strategian kannattavan kasvun jatkamiseksi nopeasti muuttuvassa ympäristössä, jolle on ominaista epävarmat talouden näkymät ja lisääntynyt kilpailutilanne, sanoi Euroports Finlandin hallituksen puheenjohtaja Charles Menkhorst tiedotteessa.

Lehtinen paljastaa lähtönsä syynä olevan eriävä näkemys yhtiön kehittämisestä.

- Kun toimitusjohtaja ja omistaja ovat eri linjoilla strategiasta, on syytä vaihtaa maisemaa. Henkilökohtaiset itsekkäät syytkin vaikuttivat. Minulle avautui uusi mahdollisuus toisen työnantajan palveluksessa metsäteollisuudessa. Siitä kuullaan varmaan pian, kertoi Lehtinen.

Millä tavalla näkemykset olivat ristiriidassa?

- Euroports on vahvasti Rauma-Pietarsaari -tulokulmalla. Näen aggressiivisemman strategian tarpeen. Pitäisi laajentua useampaan satamaan.

Lehtinen oli viemässä Europortsia Poriin, muttei saanut lupaa tarvittaville investoinneille.

- Myös Kokkolassa oli diili kättelyä vaille, mutta sielläkin olisi pitänyt investoida.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut