F-Secure: Satojentuhansien suomalaiskäyttäjien tiedot vuotaneet Linkedinistä hakkerifoorumille

Satojentuhansien suomalaiskäyttäjien tiedot vuotaneet Linkedinistä hakkerifoorumille.
Satojentuhansien suomalaiskäyttäjien tiedot vuotaneet Linkedinistä hakkerifoorumille. Kuva: Anni Reenpää

Yli 200 000 suomalaisen Linkedin-käyttäjän tietoja on vuotanut hakkerifoorumille, kertoo tietoturvayhtiö F-Secure Twitterissä.

Yhtiön mukaan vuotaneet tiedot sisältävät muun muassa nimiä, puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita.

F-Secure kertoo ilmoittaneensa tietovuodosta asiakkailleen.

Linkedin on Microsoftin omistama verkostoitumissivusto, jota hyödynnetään muun muassa työnhaussa. Yhtiö on kiistänyt tietovuodon.

– Voimme vahvistaa, että Linkediniä ei ole hakkeroitu eikä yksityisiä jäsentietoja ole vuotanut, yhtiöstä kerrottiin Cybernews-sivustolle.

Epäilty tietovuoto ei olisi yhtiön ensimmäinen tänä vuonna tai edes tässä kuussa.

Viimeksi pari viikkoa sitten Cybernews uutisoi, että 500 miljoonan Linkedin-käyttäjän tietoja myydään verkossa. Vuotaneet tiedot sisälsivät muun muassa nimiä, puhelinnumeroita, sähköpostiosoitteita sekä tietoa käyttäjien työpaikoista.

Myös viime vuonna palvelusta vuoti verkkoon satojen miljoonien käyttäjien tietoja, kertoo tietoturvallisuuteen erikoistunut The Record -verkkomedia.

Simu Perälä, STT