Feon ostaa uusikaupunkilaisen AluSteelin – "kauppa takaa meille edellytykset kehittää toimintaamme"

Kaupan myötä AluSteelin toiminta jatkuu ennallaan Feonin tytäryhtiönä. Nykyinen henkilöstö jatkaa työskentelyä osana Feon-konsernia.

Suomalaisen Onvest Oy:n omistama terästukkuyritys Feon Oy on ostanut Uudessakaupungissa toimivan AluSteel Oy:n. Kaupasta sovittiin vapun alla. Yhtiöiden yhteenlasketun liikevaihdon uskotaan kasvavan yli sadan miljoonan euron.

Toimitusjohtaja Petri Kalliokosken mukaan Feonin tavoitteena on kasvaa yhdeksi Suomen johtavimmista teräspalvelualan yrityksistä. Hän kertoo, että teräslevyjen tukkukauppaan ja esikäsittelypalveluihin erikoistuneen AluSteelin tuotteet ja palvelut täydentävät pitkien terästuotteiden markkinajohtajana toimivan Feonin nykyistä valikoimaa.

– Olemme hyvä yhdistelmä, koska meillä ei ole päällekkäisiä tuotteita. Kaupan myötä pystymme palvelemaan molempien yritysten asiakkaita eli rakennusalan yrityksiä sekä kone- ja laitevalmistajia nykyistä laajemmin. Haluamme, että heillä on mahdollisuus hankkia kaikki tarvittavat terästuotteet samasta osoitteesta helposti ja luotettavasti, kertoo Kalliokoski.

Suomalainen teräspalveluyhtiö Feon on ostanut Uudessakaupungissa toimivan AluSteelin. Järjestelyn tarkoitus on kasvattaa Feon yhdeksi Suomen suurimmista teräspalveluyrityksistä. Toimitusjohtaja Petri Kalliokoski arvioi, että kauppa piristää suomalaista terästukkuliiketoimintaa, joka kamppailee ylitarjonnan ja koronakriisin synkentämien talousnäkymien kanssa.

AluSteelille kauppa takaa mahdollisuuden kehittää toimintaansa myös tulevaisuudessa.

– Feon ja sen taustalla oleva suomalainen, vakavarainen perheyritys Onvest ovat hyviä omistajia. Tämä kauppa takaa meille edellytykset kehittää toimintaamme. Se mahdollistaa myös nykyistä laajemman myyntiverkoston, sanoo AluSteelin toimitusjohtaja Pekka Putro.

Kaupan myötä AluSteelin toiminta jatkuu ennallaan Feonin tytäryhtiönä. Nykyinen henkilöstö jatkaa työskentelyä osana Feon-konsernia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut