Festivon taiteellinen johtaja on ensi vuonna Mika Kares

Rauma Festivo jatkaa kahden taiteellisen johtajan taktiikalla. Uutena taiteellisena johtajana aloittaa basso Mika Kares, joka suunnittelee kamarimusiikkitapahtuman ensi vuoden ohjelman. Kares vuorottelee tehtävässä nykyisen taiteellisen johtajan Jan Söderblomin kanssa.

Kareksen mukaan lauletun kamarimusiikin osuus tulee Festivossa kasvamaan.

Mika Kares on myös Eurajoelle perustetun Eurajoki Bel Canto taiteellinen johtaja.

Jan Söderblom on suunnitellut Festivon ohjelmiston kolme viimeistä vuotta. Hän koki, että nyt oli aika jakaa vastuuta.

– Festivaalin taiteellisessa johtamisessa vuorovetoisuus toimii hyvin.

Rauma Festivo jatkuu ennätystahdissa vielä tämän ja huomisen päivän. Kamarimusiikkitapahtuman liput ovat menneet hyvin kaupaksi, ja lauantain Tango!-konsertti Posellissa on loppuunmyyty.